Kulttuuriluonto ja susi

Hannu Vuoristo, Salo, 19.2.2016:

"Suden läsnäolo kulttuurialueilla on hankalaa ja yhteentörmäyksiä tulee väistämättä. Jopa luonnossa liikkuminen estyy tietyillä alueilla. Yleinen turvallisuus kärsii."


Suuri osa Suomea on kulttuuriluontoa. Aikain alusta ihmiset ovat lisääntyneet ja hakeneet itselleen  elannon.  Elantoon kuuluu ruoka, lämpö ja sääsuoja. Noiden valmistamiseen käytetään luonnon raaka-aineita.

Mannerjään vetäytyessä ihmiset seurasivat paljaaseen maahan syntynyttä biologista toimintaa. Luonto muuttui paloittain kulttuuriluonnoksi.  Aluksi kuitenkin biologinen toiminta, luonto eteni nopeammin kuin väestön määrä tarvitsi sitä.

Väestön lisääntyessä ihminen eteni luonnon alueella muuttaen sitä tullessaan kulttuuriluonnoksi. Keskiajalla Suomenniemeä asutettiin jo kauas. Suomen karu maaperä antoi harvakseltaan mahdollisuuden ihmisille elantoon.  Siten Suomi tuli asutettua laajalti.

 


Kylät olivat ensin tiiviitä ja turvallisia yhteisöjä, mutta  isojaossa niiden asunnot ja tilakeskukset hajautettiin väljästi kylien ympäristöön. Väestön lisääntyessä muodostettiin torppia kantatilojen kaukaisimmille viljelyyn kelvollisille alueille.

Näin muodostui jo varhain Suomen kulttuurialueen mosaiikimainen rakenne, jota  vielä myöhemmin täydennettiin uudis- ja siirtolaisasutustiloilla.


Nykyinen Suomen kulttuurialue koostuu asuinalueista, viljelyaukeista, niityistä, metsälöistä, soista ja järvistä.  Pienempinä osina kulttuurialueet jakaantuvat kaupunkeihin, kyliin, maatiloihin, hakamaa-alueisiin, puistoihin, muihin viheralueisin, metsiköihin, soihin, uimarantoihin, lomamökkitontteihin, tiealueisiin, kukkapenkkeihin jne. 

Näissä kaikissa on elämää so. biologiaa, joka  kaikki yhdessä muodostavat kulttuuriluonnon.

Kulttuuriluonnon muodostuminen Suomessa on ollut  pitkäaikainen prosessi alkaen n 11.000 vuotta sitten. Siellä missä asun on merkkejä  9700 vuotta vanhoista asuinpaikoista.


Ihminen voi käyttää kulttuuriluontoa hyvin tai huonosti. Ihminen on käyttänyt monella tapaa huonosti luontoa muodostaessaan siitä itselleen kulttuuriluontoa.

On kuitenkin käsitettävä, että ihmiselläkin on oltava paikkansa elannon hankkimiseen itselleen ja yhteiskunnalle ja vaalikoon hän omaa reviiriään, kulttuuriluontoa, niin hyvin kuin taitaa.


Sudella on paikkansa sen luonnollisessa elinpiirissä. Ihmisen on se  sallittava. Ihmisen on myös saatava oma mukavuusalueensa. 

Suomen kulttuuriluonnossakin on paikkoja, joissa sudet voivat elää, mutta alueita on rajoitetusti ja yleisen edun vuoksi ne tulisi aidata ja sinne huoltaa susien geneettinen monimuotoisuus. Susien aitaaminen laajoihin reservaatteihin on huomattavasti kustannustehokkaampaa ja käytännöllisempää kuin aidata asuin- ja karjanhoitoalueet.

Susille on erikseen omat vapaat luonnonmukaiset erämaa-alueet, jossa niiden toimintaa rajoittavat vain ne itse. Kulttuurialueet eivät ole susien luontaisia elinalueita.



Kulttuuriluonto ei toimi ilman biologiaa. Maan bakteerit , kasvit, hyönteiset, eläimet, ihminen ovat kulttuuriluonnon toimivia osia. Ihmiset ja laiduntavat eläimet kärsivät susien läsnäolosta.

Ihmisten ja eläinten sulkeutuminen petoaitojen sisään suppeille alueille tekee kulttuuriluonnon käytölle ja sen monimuotoisuudelle merkittävän kovan tappion.

Hakamaat ja niityt peittyvät kuloruohoon ja pusikoituvat, pellot siirtyvät yksipuoliseen viljelyyn ja niiden eliöstön monimuotoisuus köyhtyy.

Aluerakenteen, asuinrakenteen,  laidunalueiden , lasten ulkona liikkumisen ym. tähden suden läsnäolo kulttuurialueilla on hankalaa ja yhteentörmäyksiä tulee väistämättä. Jopa luonnossa liikkuminen estyy tietyillä alueilla. Yleinen turvallisuus kärsii.

  

Hannu Vuoristo, eläkkeellä oleva lampuri, Salo/Kiikala

Kuvassa suden tappama lammas keskellä kulttuuriluontoa. Takana sadan metrin päässä on lähin asunto, puolen kilometrin päässä kirkonkylä ja vähän etäämmällä pienten lasten koulu.