Elämä jonka menetimme susien takia

Heidi Torgnesskar-Hultin, 25.2.2016:

Joskus olen niin väsynyt, että kyyneleet valuvat pitkin poskiani. Pelkään että menetän otteeni elämään ja tunnen suurta surua kaikkia niitä eläimiä kohtaan, joita vuosien varrella olemme susille menettäneet.

Eniten kaipaan kuitenkin sitä elämää, joka meillä kerran kauan sitten oli. Elämää, jonka takaisin saamiseksi taistelemme epätoivoisesti suojelijoita, tuomioistumia ja poliitikkoja vastaan.

Kello on kuusi aamulla ja puolen tunnin päästä minun on herätettävä lapset. Valvon haukkana koiriani, kun astun ulos eteisestä.

Otan käteeni oven pielessä olevan heinähangon, joka kuluneen vuoden aikana on ollut uskollinen ystäväni missä ikinä olenkin kotipiirissäni liikkunut.

Koirat menevät teräsverkon ja sähköjohtojen ympäröimään aitaukseen. Ne haistelevat hetken aamun ilmaa ja ryhtyvät sitten leikkimään keskenään.

Hienoa, tänään ei ole susia talon läheisyydessä. Seison talon edessä heinähanko kädessäni. Olihan se kuitenkin otettava mukaan.

Ulkona on edelleen pimeää ja menen talliin antamaan hevosille heinää ja vettä. Lasken hevoset hakaan, kunhan aamu valkenee.  

Koirat vaikuttavat rauhallisilta, kun menen takaisin sisään. Ne saavat hetken juosta vapaana hevoshaassa. Yhtäkkiä ne haistelevat ilmaa ja otan lujemman otteen heinähangosta. Jännitys selässä kasvaa. Onhan tästä vain kaksi päivää, kun sudet taas kerran olivat aamuaskareeni ensimmäinen näky. Kaksi sutta juoksemassa meidän hevoshaassa.


Susireviiri talon ympärillä

Olen kahden vilkkaan lapsen äiti ja lisäksi meillä on paljon kotieläimiä. Nykyään kaikki aikani kuluu sen pohtimiseksi, miten turvaan talon, lapset ja eläimet. Ajatukseni palaavat aikaan, jolloin susista ei ollut tietoa. Aikaan, jolloin hevoset laidunsivat vapaasti hevoshaassa ympäri vuorokauden. Koirat elivät kuten koirien kuului. Kun olimme ulkona, koirat saivat juosta vapaana, ja ne vartioivat lapsia ja muita eläimiä. Nykyään meillä ei ole vahtikoiria vaan tavallisia pystykorvia, jotka lähinnä ovat perheenjäseniä. Muille koirille ei ole käyttöä.

Lasten elämä oli täydellistä. Oli eläimiä ja laajoja alueita, joilla sai temmeltää - ja oli rajattomasti metsää. Sai kiipeillä puissa, ja poimia marjoja ja kukkia. Talvisin hiihdimme koko perhe metsissä. Rakastin taloamme ja elämäämme luonnossa.


Ystävät menevät susien suuhun

Kaikki tämä on mennyttä nyt, kun sudet valtasivat pihamme. Olen menettänyt susille kaksi rakasta ystävää, yhden koiran ja yhden kissan. Olemme lakanneet nauttimasta ja elämämme on muuttunut jatkuvaksi jännittämiseksi. Elämästämme on jäljellä vain ympäristön tarkkailemista, pysähtymistä, kuuntelemista ja varomista.

Kun sudet taas tulevat, linnut vaikenevat, koirat kieltäytyvät menemästä ulos, hevoset lakkaavat syömästä. Ne pakkautuvat hevoshaan nurkkaan ja tulevat rauhattomiksi. Tunteet kuohahtavat pintaan, toivottomuus, pelko ja epäusko valtaavat mielen.


Äiti on väsynyt ja loppuun palanut

Yritämme lastemme takia tasapainottaa elämää. Emme pelottele heitä, mutta samalla yritämme valistaa heitä siitä, miten tulee toimia, kun sudet tulevat pihalle. Lapset eivät enää saa olla yksin pihalla, mutta on tärkeää, että he säilyttävät malttinsa. Pitää kutsua aikuiset apuun ja ripeästi, mutta rauhallisesti, on  siirryttävä talliin tai taloon. Lasten on tunnettava olonsa turvalliseksi kotonaan.

Äitinä olen lopen väsynyt, vaikka minun on esitettävä lapsilleni voimakasta ja turvallista roolia. Minun on suojeltava eläimemme ja elämämme.


Ihmiset nauravat minulle

Ei riitä, että sudet muodostavat jatkuvan uhan pihapiirillemme, vaan meidän on myös siedettävä sitä, että ihmiset nauravat meille. On siedettävä solvauksia ja halventavia lausuntoja ihmisiltä, joilla ei ole aavistustakaan siitä, mitä on elää keskellä susireviiriä. Reviiriä, joissa sudet piittaamatta meistä saalistavat pihallamme kuin kotonaan.

Jatkuva huolehtiminen omasta, lasten ja kotieläinten turvallisuudesta kuluttaa mieltä. Aivot työstävät jatkuvasti erilaisia skenaarioita siitä, mitä on tapahtunut ja mitä voi tapahtua, jos hetkeksi lasken suojaustani. Pelkään, että otteeni herpaantuu ja lapseni tai eläimeni joutuvat kärsimään siitä.

Vajoan epätoivoon ja kyynelet putoavat poskilleni. Epätoivo menetetystä elämästä ja kaikista eläimistä raastaa mieltäni. Tunnen tuskaa kaikesta siitä, mitä olemme menettäneet. Taistelen menneen elämäni saamiseksi takaisin ja taistelen turhaan susia vastaan. Huudan apua, jotta joku kuulisi, mutta harvassa ovat ne, jotka kuuntelevat ja ymmärtävät mistä on kyse.

Heidi Torgnesskar-Hultin
Värmland


Alkuperäinen artikkeli julkaistu Svensk Jakt -lehdessä 17.2.2016.

(suomennos: Kaj Granlund)

Kuvat arkistokuvia Suomen susialueilta vuosilta 2012-2015.


Lue myös:

Kulttuuriluonto ja susi, Hannu Vuoristo, 19.2.2016