Isegrim ja Irjuska

Kaj Granlund, syyskuu 2016:

Hyvät lukijat ja rakkaat ystävät…

Kaukana suuressa Venäjässä hieman Uralista länteen, Isegrim aloittaa pitkän matkansa kohti länttä. Kesä on juuri kynnyksellä ja viimeiset jäät ovat lähteneet järvistä ja joista. Metsästä kuuluu jo lintujen viserrys, mutta muuten maisema on kuusien huminaa lukuun ottamatta täysin kuollut.

Kuollut se on ollut jo vuosia ja kuolleena se pysyy.

Hieman pohjoisempana Irjuska oli onnistunut ottamaan kiinni piisamin ja ryhtyi repimään auki sen vatsaa. Lämpimistä sisäkaluista tuleva lihan tuoksu ja puhjenneista suolista nouseva voimakas haju muodostivat makuelämyksen, jota vanha naarassusi ei voinut vastustaa. Ahneesti hän tyhjensi piisamin sisukset ja ryhtyi pureksimaan sen reisiä. Ateria ei ollut iso, mutta se riitti päivälle.

Irjuskalla ei ollut omaa reviiriä, eikä hänellä ollut laumaa, jonka tukeen hän voisi turvautua. Lauman nuorempi naaras oli syrjäyttänyt hänet ja hän oli jäänyt yksin. Kiima oli mennyt Irjuskalta ohi hieman huomaamatta, ja hän kierteli rauhattomana Vuktylin itäpuolella sijaitsevia laajoja metsäalueita.

 

Oli uusien susipolvien aika ja vanhat parrat saivat väistyä. Pitkä kuono ja huonot hampaat olivat iän tuomia tunnusmerkkejä, joista nuoremmat sudet eivät erehtyneet ja joita Irjuska ei voinut olla huomaamatta. Purukalusto ei ollut entisellään ja saaliiksi hän sai lähinnä pieniä nisäkkäitä. Yritti hän kerran nuorta hirveä, mutta se pääsi potkaisemaan ja muistoksi jäi murtuma, jota sadeilmalla ja kylmässä kolotti.

Saaliin syötyään Irjuska asettui läheisen vuoren rinteeseen makuulle. Tältä paikalta hän pystyi tarkkailemaan ympäristöään saaden näin tarvittavan etumatkan, jos joku lähestyisi häntä. Ilman reviiriä hän oli vapaata riistaa varsinkin, jos hänet havaitaan toisen lauman alueella. Ehkä hänen tulisi hakeutua kohti alueita, joissa riistaa ja lämpöä riittäisi.

Komin tasavallassa sitä ei ollut.

Laaksossa pamahti laukaus ja hetkessä Irjuskan unet olivat menneet. Ei susi koskaan nuku sikeästi vaan aina vähintään toinen korva on pystyssä rekisteröimässä poikkeavia ääniä, ja nyt sellainen kuului. Täydessä laukassa Irjuska juoksi kohti ilta-aurinkoa toivoen, että tuo hirvittävä ääni ei tavoittaisi häntä. Juostuaan tovi hän kohtasi Isegrimin pakenemassa samaa ääntä ja molemmat sudet jatkoivat paniikinomaista pakoaan tyystin unohtaen, että olivat kotoisin eri laumoista ja heidän tulisi vähintäänkin osoittaa hieman vihamielisyyttä toisilleen. Juostuaan muutaman tunnin ne pysähtyivät puron reunalle, ja Isegrim sanoi:

”Mennään yhdessä Suomeen!”

Irjuska katseli Isegrimiä hämmästellen. Ptyh, Suomeenko? Eihän siellä tarjota mitään etuisuuksia susille, mutta jos menen Italiaan tai Saksaan, saan nauttia hienoista vuoristoista ja minulle taataan täysi ylläpito valtion laskuun. Saksaan ja Italiaan on menossa paljon susia meidän alueeltamme ja minulla on kiire, jotta pääsen osalliseksi susien ilmaisesta hoidosta. Siellä on myös Euroopan parhaimmat susiprofessorit vaalimassa etujamme.

Aamuyöllä hieman ennen auringon nousua Irjuska nousi ylös ja lähti liikkeelle kohti etelän korkeata elintasoa ja lämpimiä maisemia. Isegrim jäi vielä hetkeksi ja muisti ajan jolloin hänellä oli vaimo, mutta hän ymmärsi, että se aika oli ohi, eikä Irjuska näyttänyt pitävän häntä potentiaalisena matkakumppanina.

Selvää oli kuitenkin, että Venäjän sudet olivat lähteneet kohti parempia oloja ja helpompaa elämää.

  

Yksin kohti länttä

Isegrim vaeltaa läpi Komin tasavallan, kiertää Usogorskin ja Chimin kaupungit ja ui peilinkirkkaan Vienanjoen yli kohti laskevaa aurinkoa. Hän on vanha, harmaa ja väsynyt. Hänen askeleensa painaa, mutta susimaisen hyvällä ryhdillä ja tasaisella kululla

matka taittuu kilometri toisensa jälkeen. Hän haluaa vielä kerran tavata molemmat pojanpoikansa, jotka vuosia sitten lähtivät länteen etsimään uutta elämää, parempia riistamaita ja suuria seikkailuja. Olivathan Siperia arot jo kauan sitten hiljenneet, eikä nuorilla susilla ollut tulevaisuutta riistakantojen vähetessä. Menneiden aikojen vanhat ja itsekkäät susipolvet olivat jo kauan sitten tuhonneet jälkeläistensä tulevaisuuden tappamalla riistakannat sukupuuttoon. Nyt metsät olivat tyhjiä, riistaeläimet kadon- neet ja susikannat taantuneet. 

Saapuessaan Äänisjärven pohjoisrannalle Isegrim kohtasi kaksi suden näköistä otusta, jotka pelokkaina tuijottivat häntä ison kuusen alta. Otuksilla oli isot, pyöreät ja ruskeat silmät, pitkät terävät korvat ja keltaiset turkit. Kun Isegrimin lähestyi susia, ne nousivat hieman arkaillen ylös ja kysyivät häneltä mistä hän tulee.

- Olen kulkenut 14 yötä ja 14 päivää, mutta nyt taidan olla eksyksissä, murahti Isegrim.

Otukset kiersivät hetken Isegrimiä ja arvioivat tarkasti hänen anaalirauhastensa erit- tämiä hajuja. Vieras haju sai heidät nostamaan niskakarvansa pystyyn ja murisemaan uhkaavasti Isegrimille.

- Älkää suuttuko! Olen etsimässä pojanpoikiani Sutskaa ja Zaikkaa. Oletteko kuulleet heistä, kysyi Isegrim.

- Emme tiedä asiasta mitään koska olemme vasta tulleet tänne. Vladimir ja Laetitia toivat meidät tänne auton lavalla ja sanoivat meille, että menkää Suomeen. Suomessa olette turvassa ja he ovat meitä vastassa rajan toisella puolella Kuhmossa. Emme kuitenkaan tiedä missä sellainen Kuhmo-niminen paikka on. Täällä taas joudumme pakoilemaan metsästäjiä henkemme kaupalla.

- Tunnen tilanteen, sanoi Isegrim. Olen itsekin pakoillut metsästäjiä koko elämäni ajan. Vaimoni tapettiin ja hänen turkkinsa roikkuu Sakha Bult -tehtaan turkiskaupan näyteikkunassa. Nuorimmat lapseni ryöstettiin ja vietiin eläintarhaan. Olen käynyt aitauksen takana jututtamassa heitä, mutta eläintarhan elämä on muuttanut heidät niin, että emme enää tunne toisiamme.

 

Sivilisaatio lähestyy

Jossakin kaukana kuuluu outoa surinaa, ja Isegrimin sieraimiin kantautuu uusia hajuja. Hän nostaa päätään hieman ylöspäin. Kylmät väreet kulkevat häntään asti ja vaistomaisesti hän loikkii pakoon. Hän juoksee outoja ääniä ja hajuja pakoillen koko pitkän yön, ja aamulla hän nousee pienelle kumpareelle, jolle hän jää lepäämään.

Aurinko on jo laskemassa, kun Isegrim taas jatkaa matkaansa kohti länttä. Hän tulee suurelle aukeamalle, jonka laidalla näkyi joukko kauriita ja niitä väijyviä susia. Isegrim oli erehtynyt ison lauman reviirille. Häneltä oli tyystin jäänyt huomaamatta reviirillä asuvien susien hajumerkit, koska hän oli täysin keskittynyt siihen uuteen ja outoon ympäristöön, johon hän oli tullut.

Metsästämässä ollut susilauma oli kuitenkin havainnut Isegrimin ja lähestyi häntä uhkaavasti. Vaihtoehdot olivat vähissä. Joko hän kohtaa lauman ja yrittää selviytyä

puheilla tai hän pakenee. Sudet olivat jo piirittäneet hänet, kun hän teki päätöksensä – hän pakenee. Jokainen pakenemissuunta oli kuitenkin tukittu ja hetkessä Isegrimin oli osoitettava alistumistaan lauman johtajalle, jos hän mieli välttyä joutumasta syödyksi.

- Olet meidän alueellamme, huusi johtajasusi. Etkö huomannut asettamamme haju- merkkejä vai olitko niin röyhkeä, että et välittänyt niistä?

Isegrim tuijotti maata ja oli hiljaa. Hän tiesi, että pienikin liike voidaan tulkita väärin ja käynnistää hyökkäyksen.

- Olen menossa länteen, hän kuiskasi. Olen menossa tapaamaan pojanpoikiani Suts- kaa ja Zaikkaa.

Johtajasusi katseli Isegrimiä pää hieman kallellaan ihmetellen edessään seisovaa vanhusta.

- Voi sinua, hän sanoi. Rajamiehet tappoivat Sutskan kauan sitten, mutta Zaikka onnistui livahtamaan länteen ja hän elää pakolaisena Suomessa mustalaikukkaan vaimonsa kanssa, kaukana seuraavan kahden vaaran ja kahden järven takana. Välillä olemme jopa mustasukkaisia Zaikkalle, kun hänen vaimollaan on niin pehmeä kihara turkki ja luunvalkoiset kynnet. Hänen ei tarvitse muiden naisten tavoin meikata itseään, vaan värikirjo on synnynnäistä. Hän on kuulemma aito seksikäs suomalainen susineito.

Koko lauma yhtyi ylistämään oloja lännessä. Siellä jokainen susi saa ilmaisen liha-ate- rian joka päivä ja kaikille taataan laaja suojattu reviiri. Kaikkia riistaeläimiä on niin paljon, että niitä riittää tapettavaksi ihan huvikseen. Jos riistakannat hupenevat niin ihmiset lopettavat itse riistan syömisen susien toimeentulon turvaamiseksi.

- Isegrim ravisteli päätään. Eihän sellaisia paikkoja ole edes olemassa. Ainahan mei- dän susien on ollut pakko taistella leipämme puolesta, eikä yksikään hänen tuntemista riistaeläimistä ole vapaaehtoisesti antautunut syötäväksi.

- Aika näyttää mihin minä joudun, hän sanoi ääneen.

  

Tervetuloa Suomeen

Varovaisesti Isegrim lähestyy Suomea, kun hän huomaa juoksevansa suuren joukon keskellä. Joukossa oli kaikenvärisiä susia. Oli kirjavia, ruskeita, keltaisia ja laikukkaita susia. Osa hyppeli oudosti juostessaan ja toiset liikkuivat susien lailla.

- Seuraa meitä, huudettiin laumasta. Kävimme Venäjän puolella syömässä ja nyt olemme palaamassa Suomeen lepäämään. Venäjällä on avoimet kaatopaikat, ja Suo- messa olemme ihmisiltä turvassa.

Isegrim seurasi aistit valppaina joukon perässä. Eikö näillä susilla ole reviiriä lainkaan, hän ihmetteli. Johtajakin puuttuu tyystin. Onkohan sittenkin totta, että Suomessa tar- jotaan ilmaista asuntoa ja ruokaa kaikille susille? Ehkä siellä ei tarvita reviiriä ja lau- maa, vaan luonnossa vallitsee kaikkialla demokratia, jossa jokainen susi saa äänensä kuuluviin. Suomessa suunnitellaan jopa sellaista lakia, että kyläkuntiin nimitetään susiasiamiehiä ajamaan susien oikeuksia ja ihmisten lakiin kirjataan ihmisoikeudet kaikille susille.

Lauman sudet juoksivat pitkälle aukealle, jonka ne ylittivät rivakasti. Nyt voimme taas levätä, kuului laumasta ja jäsenet asettuivat tiheään kuusikkoon makuulle.

- Mutta teidät voidaan yllättää tällaisessa paikassa, huudahti Isegrim.

Lauman jäsenet eivät reagoineet Isegrimin protesteihin, vaan käänsivät itsensä rullalle, kukin omalle paikalleen, ja hetken päästä viimeisetkin pulinat vaimenivat.

  

Kulttuurit törmäävät

Isegrim hiipi hiljaa hieman korkeamman mäen päälle ja jäi tarkkailemaan luontoa. Olen siis Suomessa, hän pohti itsekseen. Nyt minun pitää olla erityisen varovainen. En voi jäädä tuon lauman kanssa, koska ovat niin varomattomia ja lisäksi minun pitää löytää Zaikka.

Yöllä Isegrim jätti susilauman ja jatkoi vaellustaan länteen. Muutaman tunnin kuluttua hän tuli suuren järven rantaan ja hän päätti suunnata kohti pohjoista. Kulku kävi yhä vaikeammaksi, kun hän kerta toisensa jälkeen kuuli outoja ääniä ja hänen sieraimiinsa kantautui kummallisia hajuja. Luonto oli täysin muuttunut. Poissa olivat Siperian lakeuksien kirkas ilma ja luonnonraikkaat tuoksut. Tilalle olivat tulleet kitkerät savut, poltetun lihan haju ja kovaa meteliä pitävät kivenjärkäleet, jotka pyörivät hänen ohitseen metsässä. Ne eivät väistäneet eivätkä edes huomanneet häntä. Eivät ne siis huomanneet häntä. Eikö noilla järkäleillä ole muiden eläinten tavoin lainkaan nälkä, Isegrim pohti itsekseen, vai eikö hän sattunut kuulumaan niiden ruokavalioon?

Järkäleiden valkoiset silmät loistivat pimeässä ja peräaukosta tuli hirveitä ääniä ja hajuja.

Olivat varmasti syöneet jotakin epäterveellistä, pohti Isegrim itsekseen.

 

Zaikka ja Monikku

Isegrim makasi taas kumpareella ja haisteli tuulen tuomia tuoksuja. Samassa hän kuuli sekä haukun että suden ulvonnan muutaman sadan metrin päässä. Hänen oli pakko nostaa päätään hieman ja jäädä seuraamaan kummun alla tapahtuvaa näytelmää. Siinä laikukas susi ja harmaa susi kulkivat äänekkäästi murisevan ison otuksen perässä. Otuksen päällä oli muutama raato ja oli ilmeistä, että sudet seurasivat tuota otusta, koska se kantoi kuolleita eläimiä selässään.

Isegrim muisti, kuinka Venäjän sudet olivat kuvailleet Zaikkan vaimoa, joten tuon toisen suden täytyi olla Zaikka. Samassa harmaa susi kääntyi Isegrimiin päin ja mo- lemmat pysähtyivät paikoilleen.

- Oletko Zaikka, huusi Isegrim.

- Kyllä olen, vastasi harmaa susi ja niin Isegrim juoksi Zaikkan luokse ja sudet haistelivat toisiaan.

Väsynyt Isegrim lysähti helpottuneena maahan ja kertoi Zaikkalle ja tämän vaimolle terveisensä Siperiasta ja siitä pitkästä vaelluksesta, jonka hän oli tehnyt päästäkseen tänne.

- Olisit ottanut mukaan kaikki sukulaisemme Siperiasta, sanoi Zaikka. Suomi on su- sien ykkösmaa ja täällä on avoimet rajat. Ihmiset riemuitsevat Suomessa, kun tänne vaeltaa susia Venäjältä. Pelkästään tällä alueella liikkuu kymmeniä susia useammassa laumassa sulassa sovussa. Tuo traktori tuo meille viikoittain tuoretta sianlihaa, ja sitä käyvät kaikki alueen sudet ja karhut syömässä.

  

Suomalaisen susilauman uusi jäsen

Isegrim oli yllättynyt. Oliko tuon otuksen nimi traktori? Onko traktori susien ystävä? Kuuluuko se meidän laumaan? Kysymykset tulvivat Isegrimin mielessä.

- Eikö teidän siis tarvitse metsästää riistaa, Isegrim kysyi.

- Ei tarvitse, vastasi Zaikka. Vaimoni Monikku ei ole koskaan metsästänyt mitään. Hän syntyi tällä alueella kuten hänen äitinsäkin ja heillä on aina ollut hyvät suhteet traktoriin. Traktori ei itse syö tuomansa riistaa, vaan se jättää kaiken meille, joten jos vaan seuraa traktoria, niin aina saa mahan täydeltä ruokaa. Tosin seurasin kerran yhtä traktoria monta tuntia, mutta siltä en saanut yhtään lihaa. Se vaan kulki aukealla edestakaisin eikä ollut minusta moksiskaan.

Isegrim oli ymmällään. Eläimet tuovat riistaeläimiä meille ja me saamme syödä niitä. Onpahan merkillinen maa ja merkillisiä ovat nuo paikalliset sudet.

- Kuulehan vaari, sanoi Zaikka. Nyt menemme herkulliselle porsaanleikkeelle. Traktori toi juuri tuoreita porsaita, emmekä voi jättää niitä muiden syötäviksi.

Niin kolme sutta lähti rivakasti seuraamaan traktoria avoimelle paikalle, jonne se oli pysähtynyt. Traktorista oli noussut ihminen, ja Isegrim jättäytyi muiden jälkeen. Hän tiesi ennestään, että ihmiset ovat vaarallisia, ja jos hän menee liian lähelle, hän saattaa päätyä turkistehtaan orsille.

- Tule vaari nopeasti, älä pelkää, huusi Zaikka. Voit tarvittaessa näyttää hampaitasi ja murista, jos tuo ihminen lähentelee. Ei se sinua tapa, se kiljuu ja juoksee heti pakoon.

Miten ihminen ja susi voivat elää rinnakkain. Eihän sudetkaan elä keskenään rauhanomaisesti rinnakkain, vaan nekin taistelevat omien oikeuksiensa puolesta. Eikö tuo ihminen näe meitä? Onko se sokea?

  

Pelko on aseeni

Kuun noustessa taivaalle Isegrim ryömi maata myöten kohti sikojen raatoja. Niiden ympärille oli kokoontunut erivärisiä susia, jotka hyvässä sovussa nyhtivät lihansuikaleita sikojen kyljistä. Isegrim jäi sadan metrin päähän ja tarkkaili ympäristöä. En mene askeltakaan lähemmäksi ennen kuin olen tutustunut tilanteeseen kunnolla, hän ajatteli itsekseen.

Maattuaan tuntitolkulla ison kuusen juurella seuraamassa tilannetta, hän tunsi, kuin- ka hänen sieraimensa taas kerran täyttyivät uusista hajuista samalla, kun toinen trak- tori tulla rymisteli metsän läpi. Traktori kantoi selässään ihmisiä, jotka mylvivät ja kiljuivat nähdessään Zaikkan vaimoineen sikoja syömässä. Isegrim keräsi kaikki voimansa ja pakeni syvään metsään. Hyvästi Zaikka, hän ajatteli juostessaan metsän läpi. Hyvästi rakas Monikku, jonka sain nähdä vain kerran. Menitte ihmisten asettamaan ansaan ja nyt teidät viedään nahkurin orsille.

Isegrim palasi paikkaan, jossa hän aiemmin oli kohdannut Zaikkan ja Monikkun. Hän halusi vielä kerran tuntea heidän hajunsa ennen kuin hän palaisi takaisin Siperiaan. Ei Suomi ole sitä, mitä minulle kerrottiin, vaan täällä olemme luonnossa omillamme kuten muuallakin maailmassa. Isegrim asettui makaamaan niin, että hänen kuononsa jäi Zaikkan jäljen päälle ja hän sai nauttia pojanpoikansa hajusta sen aikaa, kun hän lepäsi.

  

Aito puhdas suomisusi

Kun aurinko nousi taivaanrannan takaa, Isegrim valmistautui palaamaan Siperiaan. Olihan sekä Zaikka että Monikku kuolleet eikä hänellä ollut mitään syytä jäädä Suomeen. Silloin paikalle rynni Zaikka, Monikku ja iso liuta muita susia. Sudet esittäytyivät Isegrimille samalla kun ihmettelivät Isegrimin ulkonäköä ja muotoja.

- Me olemme geneettisesti puhtaita suomisusia, he sanoivat Isegrimille, mutta kuka sinä olet? Sinun täytyy kuulua suomisusien idässä elävään alalajiin, joka suomalaisen susitutkimuksen mukaan on taantunut alkeellisen villisuden tasolle. Eihän sinulla ole kuin harmaa perusväri ja vähän ruskeita karvoja korvien takana!

- Katsokaa, huudahti pieni susi joukosta. Sillä on pikimustat kynnet ja lisäksi sillä on kummallinen turkki.

- Sillä on mustapäisiä pitkiä karvoja ja paksu tuuhea ja harmaa pohjavilla, ilkkuivat suomisudet. Meillä on lyhyt ja suora tai kihara karvoitus. Meidän turkkimme pysyy aina siistinä ja suorana. Tuollainenhan menee ihan törkyseksi!

Näin suomisudet osoittivat Isegrimiä kynsillään ja pilkkasivat hänen yksinkertaista ulkonäköä, mutta pian Zaikka puuttui keskusteluun.

- Tiedättekö että Isegrim on vaarini ja hän tulee kaukaa Siperiasta asti, hän sanoi. Siperiassa me kunnioitamme vanhuksia, koska heillä on kaikki selviytymiseen tarvittava tieto.

- He, he, he, he, nauroivat sudet. Eihän susi tarvitse muuta tietoa selviytyäkseen kuin että se tunnistaa traktorin. Ja mitä saalistamiseen tulee, niin ihmiset tarjoavat meille ihan ilmaiseksi mahdollisuuksia kehittää ja ylläpitää kykyjämme. Mene sinä vaari takaisin Siperiaan, mistä tulitkin. Me elämme täällä susien paratiisissa ja me sanelemme, miten luonto täällä toimii. Meillä on valta päättää elämästä ja kuolemasta Suomessa. Ihmiset ovat palvelijoitamme.

Isegrim oli edelleen täysin ymmällään.

- Ettekö pelkää, että teitä ammutaan täällä, hän kysyi.

 

Oikeuksia vaan ei velvollisuuksia

Zaikka ja sudet kertoivat susien oikeuksista. Suomessa sudet ovat kaiken lain yläpuolella ja heidän oikeutensa menevät koko luonnon edelle. Jos ihminen tappaa toisen, hän saa pienemmän rangaistuksen kuin että hän tappaisi suden. Suomessa on ihmisiä, jotka kulkevat metsässä suojelemassa meitä ja voimme tappaa kenet tahansa joutumatta vastuuseen.

Ihmiset ovat täällä kummallisia, kun ne syyttävät vaan toisiaan, jos me teemme niille pahaa.

Asumme täällä kuin todellisessa paratiisissa! Me olemme maahanmuuttajina ylempiarvoisia ja olemmehan ihan aidosti pakolaisia, kun meidän henkeämme uhataan Venäjällä. Ei meitä Suomen lakien mukaan voida lähettää Venäjälle, koska siellä meitä uhkaa kuolema! Ihmisten on pakko palvella ja elättää meitä.

Isegrim muistaa vanhoja tarinoita Suomesta ja hän kertoi, kuinka entisinä aikoina esi-isiämme vainottiin tässäkin maassa armottomasti. Heitä pyydettiin verkoilla, kuopilla, susihäkeillä ja erityisillä ansaraudoilla. Vanha Jaroslav-eno kuoli kuulemma myrkkyyn Suomessa ja hänen vaimonsa lyijyhauliin.

 

Leikitään oikeita susia

Päivä kallistui taas kohti iltaa ja susilauma valpastui. Edessä olisi uusi jännittävä yö.

- Näytetään vaarille, kuinka täällä Suomessa mennään, huusi Zaikka ja lähti juoksemaan kohti laskevaa aurinkoa.

Suomisusien kilparata

Hänen peräänsä säntäsivät muut sudet, kuka ravissa kuka laukassa. Jos ette osaa kävellä jonossa ja astua toistenne jälkiin, ette jaksa kulkea pitkälle, valisti Isegrim lauman muita jäseniä.

- Höpöhöpö vaari, kuittasivat lauman sudet.

Juostuaan villinä laumana teitä pitkin ja talojen ja aittojen välissä, sudet saapui- vat isolla aukealle, johon oli keräytynyt suuri joukko kiharaturkkisia valkoisia lampaita. Illan hämärässä susien silmät välkkyivät ja ilmeet olivat kireät. Tiedossa oli viikon kaatokisa eli kuka kaataa eniten lampaita yhden läpijuoksun aikana.

- Kun minä alan ulvoa, saatte lähteä, sanoi Zaikka.

Uuuuuhuuhh, uhuuuuuu, uuuh, kuului Zaikkan turvasta ja susilauma hyökkäsi raivokkaasti lampaiden kimppuun. Zaikka käveli rauhallisesti lauman perässä ja näykki lihapalasia pellolle kaatuneista ja tuskissaan kiemurtelevista lampaista.

Illan voittajaksi selviytyi lurppakorvainen Pikku Voltti, joka onnistui puremaan vähintään yhden jalan poikki neljältä lampaalta. Sudet kerääntyivät vielä elossa olevan lampaan ympärille, repivät sen vatsan auki ja ryhtyivät syömään sitä.

- Onko teiltä unohtunut susien ikivanhat ruokailutavat, huusi Isegrim. Saalis tulee syödä lauman arvojärjestyksessä eikä kaikki kerralla, niin kuin joukko arvottomia rakkikoiria. Mutta Isegrimin pyyntö kaikui kuuroille korville ja hän siirtyi taas sivummalle räyhäävästä joukosta.

  

Uho - Aha – Oho

Päivät vierivät, mutta Isegrim vieraantui yhä enemmän tästä kummallisesta joukkiosta. Eräänä päivänä lauman ollessa päivämakuulla, hän kuunteli taas suomisusien tarinointia.

Kojo Pelleksi kutsuttu keltainen susi ylpeili kaulassaan roikkuvalla keltaisella pannalla.

- Sukuni tulee suomalaisen susitutkimuksen mukaan Kazakstanista, mutta on tämä Suomi mahtava paikka, Kojo Pelle julisti muille susille. Panta antaa minulle erityisen aseman susien joukossa. Minä olen valittu yksilö ja minua kunnioittavat kaikki suomalaiset ihmiset. Saan vapaasti viettää aikani ihmisten pihoissa, tappaa koiria ja merkata revirini vaikka ihmisten asutusten portaille.

- Miten niin, kysyi Ronka Jussi. Tuon riipuksen kanssa et jaksa metsästää etkä juosta pitkiä matkoja, ja niin sinun on elettävä meidän antamilla armonpaloilla. Sinusta ei ole selviytyjäksi.

- Me emme koskaan jää ilman ruokaa, vaan ihmiset ovat meistä täysin riippuvaisia, valisti Pikku Voltti. He tietävät, että jos jäämme ilman saaliseläimiä, niin ryhdymme syömään heitä.

- Mutta Pikku Voltti, eikö tuota ihmislasta muutenkin olisi mukavaa maistella, kysyi Kojo Pelle. Ennen vanhaan sanoivat, että ihminen on murea ja helposti kiinni otettava saaliseläin.

Suunsoitto jatkui hetken, kunnes aina vastahankaan asettuva mustaturkkinen ja pahasisuinen Näämen Tsämi karjaisi: ”Turvat tukkoon kokko sakki! Tässä laumassa eivät puhu muut kuin minä. Tiedän ja osaan kaiken ja olenhan minä susiministeriön arvokkain susi.”

On ihmeen hyvä kotiin mennä taas

- Niin mitä tuli sanottua, kysyivät muut.

- Minä olen vahvin ja tulen pitämään huolen siitä, että me sudet levittäydymme Suomen joka kolkkaan ja ihmiset ajetaan pois maasta, julisti Näämen Tsämi. Me olimme täällä ennen ihmisiä ja esi-isiemme antamalla oikeudella omistamme tämän maan.

Ihminen on vain säälittävä ja hyväuskoinen otus joka on poistettava. Meidän on otettava haltuumme kaikki ihmisten pihoissa elävät lapset, koirat, kissat, kanat, lampaat ja siat. Sitten perustamme pyhän moskaluolan, jossa minä toimin kaikkein ylimpänä hukkapappina ja määrään, miten luonnossa eletään. Neljä kertaa päivässä teidän on kuunneltava minun lausumia susirukouksia tai teidät uhrataan ison Pihkurin alttarilla ja syödään.

Isegrim oli nähnyt näitä uhoajia ja saarnamiehiä tuolla Siperian puolella ja muistaa ajan, jolloin susia oli satoja tuhansia. Sudet kulkivat vapaasti tappaen kaiken eteen tulevan riistan, kunnes ihminen oli ajettu ahdinkoon. Sitten tuli ihmisen vastaisku, joka oli karmea. Susien kimppuun tuli myrkkyjä, lentokoneiksi kutsuttuja tappokoneita, loukkuja, rautoja ja mitä kaikkea. Venäjällä tapettiin puoli miljoonaa sutta vuodessa ja hänen äitinsä Nadjuska oli yksi niitä harvoja susia, jotka onnistuivat pakenemaan.

Isegrim muistutti myös, että Suomessa ihmiset ovat vielä 10 susipolvea sitten metsästäneet susia lentokoneilla ja konetuliaseilla. Ajat ovat ilmeisesti muuttuneet eikä susia enää vainota.

 


Kaikella on aikansa

Suomen syksy tekee tuloaan ja Isegrimin levottomuus kasvaa. Maailma jossa tämä lauma elää ei ole susia varten, vaan hän näkee Zaikkan mukana liikkuvan susilauman rosvojoukkona, joka pahoina aikoina on kykenemätön huolehtimaan itsestään. Suomessa asuvien ihmisten on täytynyt ymmärtää meitä susia väärin. Emme me ole heitä ja heidän halujaan varten, vaan meillä on aidon suden oikeus elää vanhalla perinteisellä tavalla. Isegrim näkee nämä kaupunkilaistuneet sudet samanlaisina ressukkahukkina kuin hänen nuorimmat lapsensa eläintarhassa. He eivät pärjäisi ilman ihmistä ja siksi heidät pitäisi aidata. Hän piti kuitenkin mölyt mahassaan eikä halunnut ärsyttää noita itseriittoisia sudenretaleita.

Lokakuun lopulla, kun täysi kuu nousi taivaalle, Isegrim päätti palata takaisin Sipe- riaan oikeiden susien pariin. Hän oli tavannut Zaikkan ja nyt oli jäähyväisten aika. Muu sakki oli jo mennyt kyläkunnan traktoriravintolaan riekkumaan, mutta Zaikka ja Monikku jäivät Isegrimin kanssa lauman makuupaikalle. Sudet kiertelivät toisiaan hetken ja sitten Isegrim kääntyi kohti itää.

- Muista Venäjällä, että jälkesi näkyvät uudessa lumessa, huusi Zaikka vaarilleen, mutta Isegrim oli jo poissa.

Matkalla itään

Isegrim kulki susimaisessa ravissa metsän läpi pää ikään kuin roikkuen ja kuu valaisi maisemaa juuri sen verran, että metsässä oli vaivatonta kulkea. Käpälien jättämä suora jälkivana seurasi häntä ja hän oli tietoinen jälkien riskistä. Koska matka oli pitkä ja rasittava Isegrim valitsi kulkureitiksi kapeat ja lähes umpeen kasvaneet metsätiet. Tullessaan joelle tai järvelle hän siirtyi uudelle jäälle, koska se helpotti kulkua.

Paluumatkalla Isegrim kiersi Äänisjärven eteläpuolelta ja ohitti muutaman päivän jälkeen Vologdan kaupungin. Tästä hän suuntasi itään kohti Kirovin aluetta. Metsässä ei juurikaan näkynyt suurriistaa eikä susien jälkiä vaan Isegrim pyysi syödäkseen jäniksiä ja jonkun ketun. Kerran hänen onnistui varastamaan lihapala susilauman tappamasta lehmästä, kun lauma oli asettunut päivälevolle.

 

Ollaan oikeita susia

Kuljettuaan 19 vuorokautta kohti itää, Isegrim tunsi heikon mutta tutun hajun maastossa. Pian hän löysi usean vuorokauden vanhan jäljen, joka kulki kohti etelää. Irjuska oli kulkenut tästä!

Isegrimin sydän sykki, kun hän lähti seuraamaan Irjuskan jälkiä, eikä kestänyt kauan, kun Irjuska löytyi makaamasta ison kiven alla.

- En päässyt Saksaan, kuiskasi Irjuska, ja koko hänen olemuksensa hehkui pohjatonta väsymystä. En yksinkertaisesti jaksanut, kun en saanut tarpeeksi ruokaa. Kerran onnistuin sieppaamaan koiran erään talon pihalta, mutta talossa asuva ihminen sivalsi minua paukkuvalla putkella takamukseen. Piru että osaa olla kipeä perse!

- Olin Suomessa ja tapasin pojanpoikani Zaikkan, sanoi Isegrim. Suomessa asuu merkillisiä kirjavia susia ja niiden lauman mukana kulkee traktoreita, jotka saalistavat ruokaa koko laumalle.

Irjutska kuunteli Isegrimin kertomusta ja ihmetteli olisiko tilanne ollut sama Saksassa tai Italiassa?

- Kuule Isegrim, sanoi Irjuska. Jäädään kahdestaan tänne ja ollaan oikeita susia! On hienoa saada elää ja kuolla kuin susi susien oikeassa kodissa!

 

Näin kertoi tarinamies Lestijärvellä syyskuussa 2016.



 

 

Kertomuksen taustaa:

Ollessani luennoimasta Hallen Yliopiston Biologian Laitoksen järjestämässä symposiumissa Halberstadtissa huhtikuussa 2016, tapasin miehen nimeltä Conrad Philipps. Conrad kaupitteli kahdella eurolla pientä saksankielistä vihkoa nimeltä ”Da treffen sich zwei Wölfe unde der eine sagt ... los komm!”

Kyseessä oli kertomus sudesta nimeltä Isegrim, joka asusteli Uralin länsipuolella ja päätti sieltä lähteä kohti Eurooppaa. Isegrim oli päättänyt etsiä käsiinsä pojanpoikansa Wölfin, joka eleli Saksassa, Brandenburgin alueella.

Isegrim aloitti vaelluksensa, kulki halki Puolan, ui Oder-joen yli ja päätyy lopulta Lausitziin, joka on Saksan susien syntymäpaikka eli alue, jonne Saksan ensimmäiset aidot koirasudet siirtoistutettiin. Koirasusiksi niitä kutsui Petroskoin Yliopiston professori Pjotr Danilov, joka on susien asiantuntija ja erittäin arvostettu myös suomalaisten susitutkijoiden keskuudessa.

Tarina Isegrimistä kiehtoi minua ja Conrad antoi minulle oikeudet kääntää ja julkaista vihko Suomen kielellä.

Pian huomasin, että en voi kertoa suomalaisille Saksan tilanteesta, vaan Isegrimin tuli tietysti ottaa kohteekseen Suomen. Siitä kaikki alkoi ja elokuussa 2016 kokosin lyhyen tarinan aiheesta. Alkuperäinen juttu muuttui lopulla melkoisesti enkä usko, että Conrad tunnistaa tarinasta muuta kuin Isegrimin nimen.

Olkoon näin! Toivon että sinulla on nautinnollisia hetkiä tämän pienen jutun kanssa, jonka saat aivan ilmaiseksi.

Haluan myös osoittaa kiitokseni Conrad Philippsille hauskan tarinan kehittämisestä.

 

Kaj Granlund, anno 2016

Yhteys: Kaj Granlund Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

Lähteitä

http://blitzava.deviantart.com/art/Original-LOLZ-Dog-Pack-1-170689152, Susipiirrokset V.M. Smirina

Omia valokuvia ja piirroksia

Alkuperäinen kuvitettu kertomus: Isegrim ja Irjuska, Kaj Granlund, 9/2016