Luontoharrastajan kokemuksia susista

Asko Kettusen haastattelu, Taajamasusi, 6.2.2017:  

Millainen kokemus sinulla on luonnossa liikkumisesta?

Työurallani olin rajavartiostossa koiranohjaajana noin 30 vuotta. Olen ollut siinä mielessä etuoikeutetussa asemassa, että olen syntynyt ja saanut työskennellä erämaa-alueella luonnon keskellä. Nykyään harrastan luontokuvausta. Kuvaan mm. metsähanhia, metsäpeuroja sekä myös karhuja ja ahmoja.

Koulutin työvuosina neljä työkoiraa. Nyt ei omalla alueella pysty enää kouluttamaan koiria ilman susipelkoa. Metsästyskoirien kouluttaminen ja harjoituttaminen on vaikeaa, paikoin jopa mahdotonta, kun susia on niin paljon. Susiuhka on todellinen.

 

(Kuvassa metsäpeura.)    

(Kuvassa metsähanhi.)


Onko susien käytös muuttunut viime vuosina?

On! Aiemmin sudet liikkuivat jahdeissa kilometrikaupalla. Nyt ne eivät pelästy juuri mitään ­ ja kohdatessaaan ihmisen liikkuvat hädin tuskin pari sataa metriä eteenpäin. Sitten ne vain piiloutuvat ja odottavat, että häiriö poistuu.

Viime viime syksynä sain ilmoituksen näkösudesta ja kun menin tarkastamaan havaintoa, niin sudet olivat noin 300 metriä halkaisijaltaan olevan ympyrän sisällä. Kävin tarkastamassa jäljet, eivätkä sudet olleet liikkuneet mihinkään, vaan jäivät alueelle.

Ihmisen sietämisen matka metreissä on sudella tosi pieni nykyään. Siitä seuraa riski: Esimerkiksi jos joku kävelee susien oleskelupaikan läheltä vaikka koiraa lenkittäessään, jokin nuorista susista voi hyökätä ja näin aktivoida laumansa. Onneksi vielä näiltä tilanteilta ollaan vältytty.

    

Miten ihmisen toiminta vaikuttaa susiin?

Kun riistanhoitoyhdistykset alueellamme päättivät viime vuonna, että meillä ei metsästetä ollenkaan hirviä, se oli  mielestäni huono ratkaisu, koska sudet saivat olla ihan rauhassa ilman häiriötä alueella koko syksyn. Silloin ne asettuivat alueelle entistä tiiviimmin.

Hirviä ei ole siis metsästetty  vuoden 2016 metsästykaudella Lieksassa, Nurmeksessa eikä Ilomantsissa ollenkaan ja tuolla alueella kaikeinlainen metsästyskoiraharrastus on vaikeutunut ja osittain loppunut kokonaan.

Meidän oman seuramme alueella oli ennen susien tulemista alueelle vuosittain n. 30 erilaista metsästyskoirakoetta. Nyt viime syksynä kokeita oli enää 4 ja nekin ns. pitkiä kokeita, missä koiranohjaaja sai päättää milloin maastoon lähtee. Metsästys ja koirakoetoiminta olisi sentään karkoittanut susia kauemmaksi.

 

Onko susitutkimuksella merkitystä susien lajityypilliseen käytökseen?

Myös susien pannoitus saattaa aiheuttaa niissä erikoista käytöstä. Pannoitetut eläimet ovat lähteneet vaeltamaan välittömästi. Viime talvenakin (kevättalvi 2016) kaksi pantasutta jouduttiin poistamaan Lieksan kaupungin alueella. Sudet liikkuvat täällä aivan asuinalueiden tuntumassa ja pihoissa.

Vartiuksella pannoitettu Vartti-susi teki harvinaisen pitkän retken syksyllä 2016. Silläoli havaintojen  2-3 sutta mukanaan. Ne liikkuivat monen reviirin yli. Se on hyvin rohkea, kun uskaltaa mennä toisten susien revirille. Sellaisten susien kanssa tulee yleensä ongelmia jatkossa.

Suomessa on ollut useita pantasusia, jotka ovat tappaneet koiria. En tiedä ovatko pannoitetut sudet jotenkin kesympiä kuin ns. oikeasti vapaat sudet. Pannoitushan nykyisellään pitäisi kieltää kokonaan, sillä mielestäni se ei ole eettistä eläimiä kohtaan ja on muutenkin kyseenalaista toimintaa.

Pannoitettu eläin joutuu kamppailemaan enemmän olemassaolostaan, koska panta haittaa sen toimintaa. Luontokuvaajana en todellakaan halua kuvia susista, joilla panta roikkuu kaulassa - silloin on jo ihan sama kuin kuvailisi koiria tarhassa.

   

Auttaako kesyyntyneiden susien karkoitus asuinalueilta nykytilanteessa?

Suurriistan virka-aputehtävissä olen ollut karkoittamassa susia useamman kerran. Susien karkoitus on osoittautunut täysin turhaksi. Ja minne ne menisivät omalta reviiriltään? Eivät ne mene toisten reviirille. Minne niitä siis karkoitetaan?

    

Onko Suomen luonnossa villejä koirasusia?

Kotini on Kivivaarassa. Vuonna 2012 meillä oli varsin kesy susilauma. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Rktl pannoitti siitä joitain yksilöitä. Syksyllä 2012 lauma karkoitettiin Venäjälle, missä se viihtyikin seuraavaan kesään saakka. Kesällä 2013 yksi tuon lauman susista tuli Suomeen ja kuoli nälkään. Sen alkuperää ei tiedetty, mutta jostain syystä se ei osannyt saalistaa kunnolla.  

Vuonna 2010 täällä liikkui myös ns. luppakorvainen susi. Senkin alkuperä jäi vähän hämärän peittoon. Kyseinen eläin katosi talvella 2011, kun alueelle tuli lisää uusia susia.

Venäjän puolella lemmikkikoirasusia ja jopa lemmikkisusia päästetään luontoon, jos niistä tulee liian agressiivisia kotioloissa pidettäväksi. Perimmäinen vietti tällaisella koirasudella on edelleen olemassa, kuten tavallisella koirallakin.

Jo vuosia sitten Susi-Pulliainenkin totesi luennollaan Joensuussa koirasudesta, että sen katse on jäätävä. Siitä ei voi arvata yhtään mitä sen päässä liikkuu. Susi tuijottaa voittaakseen tilanteen, mutta koirasusi ei toimi samalla tavalla.

( Riistakameran kuvassa kesy susilauma Kivivaarassa v.2012.)


Mitä ajattelet susien salametsästysväitteistä?

Joskus kuolleissa susissa on ollut hauleja. Rajasudet saavat hauleja Venäjän puolella, missä niitä saa metsästää vapaasti ja paikoin metsästys on hyvinkin aktiivista. Maksetaanhan Venäjällä vieläkin susista ns. tapporahaa.

Viime syksynä Lieksa ja Nurmeksen rajalta löytyi syöty susi junaraiteilta. Lauman jäsentä ei yleensä syödä, mutta eri laumojen välisissä tappeluissa sudet eivät sääli toisiaan ja voivat hyvin syödä vieraan suden.

Olen kannanhoidollisten kaatolupien kannattaja, mutta nyt tilanne näyttää toivottomalta, kun ns. poikkeuslupia tulee niin vähän. Ihmiset ovat luottaneet siihen, että susitilanne saataisiin laillisesti hoidettua. Nyt on riistahallinnon aika näyttää toimivuutensa - siinä on kyllä haastetta! Aika näyttää onnistuuko riistahallinto tehtävässään, ainakin näin alussa näyttää kyllä siltä, että parannettavaa on ja aikalailla paljon.

  

Saako suden ampua, kun se on metsästyskoiran kimpussa?

Suden kohdalla Pakkotila-laista puhutaan hirmu vähän. Esimerkiksi pari vuotta sitten Oulun lähellä, Utajärvellä, susi ammuttiin sen saalistaessa metsästäjän koiraa. Tilanteesta ei tehty syytettä metsästysrikoksesta. Kyseessä katsottiin olleen ns. pakkotila, jolloin muuta ei ollut tehtävissä.

  

Miten susilauma saalistaa?

Usein urossusi kulkee laumasta irti kymmeniä kilometrejä edeltä. Se voi ns. merkata saaliseläimen repimällä vatsaa tai puremalla jalkaan ja muutenkin raatelemalla sitä. Muu lauma seuraa useasti perässä ja yhteisvoimin sitten kaadetaan jo vaikeasti loukkaantunut tai kuumeinen eläin.

Saalistustavoiltaan susi on raaka ja häikäilemätön. Se voi jopa kahden viikon ajan käydä repimässä elävää hirveä ja odottaa, että eläin heikkenee.

Toisinaan täällä syntyy isoja laumoja, joissa on havaittu jopa 11 sutta. Useasti jopa kaksi eri laumaa yhdistyy tarvittaessa, jos on paha lumitilanne. Sellainen lauma on varsin tehokas saalistusyksikkö.

  

Millaisia susikohtaamisia sinulle on tullut vastaan?

Lapsena näin suden ensimmäistä kertaa viisivuotiaana kotipaikallani, kun olimme leikkimässä pihamaalla siskoni kanssa. Näimme sen ja luulimme isoksi koiraksi. Siihen aikaan sudet todellakin väistivät ihmistä, nykyään tilanne on toinen.

Olen kohdannut susia metsässä useamman kerran -  viime vuonna pariin kertaan ja toisella kertaa voidaan jo puhua ihan oikeasta vaaratilanteesta, kun susi seurasi minua ja pääsi yllättämään selän takaa kahdesti.

Ottamassani kuvassa on istuva susi ensimmäisestä tapahtumasta noin viiden aikaan iltapäivällä. Olin kasailemassa auton lähellä kuvaustarvikkeitani, kun huomasin suden lähestyvän hitaasti. Se katseli paikoillaan, kun kamera räpsyi. Ehdin ottaa yli 60 kuvaa.

Toinen kerta sattui, kun olin kuvaamassa hirviä. Käännähdin ympäri, kun kuulin takanani töminää, kuin koiran juoksemisen ääntä. Näin 25 metrin päässä suden hiipivän minua kohti. Kun pyörähdin, se pysähtyi ja tuijotimme jonkin aikaa toisiamme. Sitten susi vain hipsuttteli pois metsikköön. Puoli tuntia odottelin paikoillani.

Kun lähdin kotiin, näin yhden suden menevän auton edestä. Pysähdyin ja kutsuin sitä viheltämällä. Se tulikin 18 metrin päähän. Lähemmäs ei tullut, kun aloin kuvata sitä. Sain tilanteeseen nähden ihan hyviä kuvia.

  


Miltä suden kohtaaminen tuntuu?

Vaikka olen kokenut luonnossa monenmoista, suden jäätävän kylmä katse on läpitunkeva. Sen asento on monesti uhmakas ja mahdollinen hyökkäysasento silloin, kun pää on alhaalla ja se katsoo suoraan kohti. Kyllä siinä niskavillat nousevat itsellä pystyyn.

Sudesta ei voi päätellä mitä se tekee seuraavaksi ­- se joko pakenee tai hyökkää. Susi ei toimi kuin karhu. Karhu yleensä poistuu paikalta. On monta kertaa oltu silmäkkäin karhujen kanssa. Kun kohtaa ison karhun, se hätkähdyttää, muttei sitä osaa pelätä mitenkään.

Karhu ei kuitenkaan lähesty takaa päin. Se jää monesti ihmisen turvaetäisyyden ulkopuolelle eikä ole siksi niin pelottava. Mutta sutta ei huomaa, kun se lähestyy ­ ja se tulee lähemmäksi kuin karhu. Siinä tulee varautunut olo, kun ei tiedä mitä se tekee.

Susi on todella kookas, se yllättää tositilanteessa ­ sitä ajattelee, että onko se tosiaan noin kookas. Monikaan ei ole nähnyt sitä niin läheltä.

    


Miten pitäisi käyttäytyä tilanteessa jossa kohtaa suden?

Jos susi lähestyy ihmistä, ei pidä lähteä rynnimään pakoon vaan mieluummin jäädä paikoilleen ja ilmaista itsensä vaikka kovaäänisesti puhuen ja käsiä yhteen lyöden. Kohtaamiset susien kanssa ovat lisääntyneet ja viime syksyltäkin on monta tapausta, joissa marjastajat ja sienestäjät ovat nähneet suden.

Susilauma ei välttämättä liiku koko ajan yhdessä  - pennut voivat olla muualla sillä aikaa, kun muut laumasta saalistavat. Jos uteliaat pennut kohtaavat ihmisen, voi syntyä epämiellyttäviä tilanteita.

  

Mihin me sutta sitten tarvitsemme asutuilla alueilla?

Moni on sitä mieltä, että susi monipuolistaa luontoa, kunnes se yksipuolistaa omaa luontoa tai oman pihan luontoa. Omakohtaisen kokemuksen jälkeen vasta ihminen toteaa, että tämä on oikeasti ongelma. Suhtautuminen muuttuu.

Nykyisellään on keinotekoisesti ja lainsäädäntöä apuna käyttäen luotu liian suuri susikanta, jonka toimista aiheutuu haittaa paikallisille ihmisille. Sudesta onkin mielestäni luotu tietoisesti aivan vääränlainen kuva.

Ihmiset eivät reagoi susikeskusteluun, vaan ovat välinpitämättömiä, kunnes  susiongelma osuu omalle kohdalle. Silloin huoli kasvaa.

  

Artikkelin kuvat: Asko Kettunen, Lieksa