Hirvenvasamysteerin ratkaisu: liian monta sutta

Valerius Geist, Ympäristötieteen emeritusprofessori (Calgaryn Yliopisto, Alberta, Kanada), The Timberjay  –lehti, Minnesota, 8.4.2015, suomennettuna 29.9.2016:

Yritätpä väistellä asiaa miten tahansa, joskus ongelman ratkaisu on nenäsi edessä. Näin saattaa olla asian laita yritettäessä selvittää syitä Minnesotan koillisosien hirvikannan alamäkeen.

Luonnonvaraosasto (Department of Natural Resources, DNR) on jo vuosikausia satsannut miljoonia dollareita tutkimukseen yrittäessään selvittää, miksi hirvikanta näyttää alueeltamme olevan katoamassa.

Tutkijat ovat alusta lähtien keskittyneet selvittämään kasvavien lämpötilojen vaikutuksia. Tämä näkyy niissä tuloksissa, joita Luonnonvaraosaston tutkija, biologi Mark Lenarz  julkaisi verrattuaan alueen hirvimäärien kehitystä nouseviin keskimääräisiin tammikuun lämpötiloihin.

Teorian kulku on suunnilleen tämä: hirvillä on kilpailuetua valkohäntäpeuraan nähden sellaisilla alueilla, missä esiintyy kovia pakkasia ja paksua lumipeitettä, mikä on tyypillistä pohjoiselle Minnesotalle. Mutta koska talvet ovat keskimäärin lämmenneet, tuo kilpailuetu alkoi huveta.

 

Suurempi henkiin jäänyt peurakanta johtaa ravintokilpailun kasvuun ja useampien peurojen levittämien loisten, kuten maksamatojen ja aivokalvomadon siirtymiseen hirveen.  Ne heikentävät hirveä ja usein lopulta tappavat sen. Lisäksi lämpimämmät talvet ovat lisänneet teorian mukaan talvipuutiaisten (Dermacentor albipictus) määrää, loisen, jolla on monia huonoja vaikutuksia hirveen.

 


Mikä selitys hirvikannan laskulle on uskottavin?

En mitenkään pyri väittämään, etteikö joillakin näistä tekijöistä olisi vaikutusta hirvien vähenemiseen.

Kiirehtiminen ilmastoon liittyvien selitysten löytämiseen on vain ainakin tähän asti saanut Luonnonvaraosaston siirtämään syrjään paljon suoremmin vaikuttavan syyn hirvien vähenemiseen: sudet.

Asia liittyy Ockhamin partaveitsenä tunnettuun tutkimustyön periaatteeseen, jonka mukaan todennäköisin ratkaisu ongelmaan on usein se ilmeisin ja vähiten olettamuksia vaativa syy (on ”leikattava” pois turhat olettamukset tutkimusasetelmasta tai filosofisesta päättelystä; Aristoteles,William Ockham ja monet muut filosofit).

Käsitys, että hirvet vähenevät kun metsissä on enemmän susia niitä syömässä, on suunnilleen niin suora selitys ongelmalle kuin olla voi. Mutta onko se totta?

Onpa hyvinkin, sanoo tohtori L. David Mech, joka on tutkinut susia vuosikymmenien ajan suurella alueella St. Louisin ja Suurten järvien piirikunnissa. Useita kuukausia sitten julkaisemassaan tutkimuksessa Mech esitti vakuuttavia todisteita siitä, että hirvikannan alamäen ensisijainen syy on susikantojen koon voimakas nousu ainakin siinä osassa ensisijaista hirvilaidunta, joka ulottuu Mechin tutkimusalueelle.

Mech tutki uudelleen Lenarzin aineistot ja päätelmät havaiten hänen korrelaationsa hirvikadon ja keskitalven lämpötilojen noususta epäilyttäviksi.  Mech ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka näitä yhteyksiä on epäillyt. Vaikka alueemme onkin viimeisen 25 vuoden jaksolla nähnyt kehityksen suuntautuvan lämpimämpiä talvia kohti, meidän talvemme ovat silti paljon kylmemmät kuin monien muiden Pohjois-Amerikan alueiden talvet, joilla hirvet voivat edelleen kohtalaisen hyvin. Tämä juuri on se huomautus, jonka monet ovat tehneet.

 


Johtuuko hirvikato sääilmiöistä vai susista?

On muistettava, että korrelaatiolaskentaa käytetään tutkimuksessa kaiken aikaa, mutta pelkkä korrelaatio ei vielä osoita syy-yhteyttä ja saattaa usein johtaa harhaan. Ja Lenarzin esittämät korrelaatiot varmasti synnyttävät kysymyksiä.  Miksi hirvien väheneminen olisi riippuvainen esimerkiksi keskitalven lämpötiloista?

Mikäli peurojen menestyminen ja talvipuutiaiset olivat ensisijaisia ilmaston lämpenemiseen liittyviä tekijöitä, odottaisi hirvikadon korreloivan suoremmin maalis- huhtikuun lämpimämpiin säihin, jolloin peurat ovat pahimmassa ravintostressissään (ja todennäköisesti kuolemassa olosuhteisiin) ja kun talvipuutiaiset ovat alttiita paleltumiselle pudottautuessaan maalis- huhtikuussa hirvistä.

On totta, että Minnesotan keskitalviset lämpötilat ovat kohonneet enemmän kuin muiden vuodenaikojen keskilämmöt  ja että hirvikanta pienenee, mutta onko syytä olettaa, että nämä kaksi kehityskulkua olisivat yhteydessä toisiinsa? Ehkä vilkkaalla mielikuvituksella.

Vaikka Mech myös käyttää korrelaatiolaskentaa, hän osoittaa huomattavan vahvan yhteyden tutkimusalueensa susikannan nousun ja hirvien eloonjäämisen välillä, niin aikuisten kuin erityisesti vasojen.

 


Susikannan nousun aikaan hirvenvasojen kanta putosi huomattavasti

Katsellaanpa lukuja. Mech vertasi Luonnonvaraosaston lentolaskentatuloksia joista kävi ilmi aikuisten ja vasojen lukumääräsuhteet hänen susitutkimusalueellaan saman alueen susikantatietoihin –  ja korrelaatio oli hämmästyttävä. 1990-luvulla ja 2000- luvun alussa, jolloin susien määrä Mechin tutkimalla alueella vaihteli suunnilleen välillä 50 – 65, hirvien määrä säilyi hyvänä ja vasalehmäprosentti Luonnonvaraosaston laskentojen mukaan jatkuvasti yli viidenkymmenen.

Mutta vuodesta 2004 alkaen susikanta alkoi Mechin alueella tasaisesti nousta vuonna 2003 lasketusta 58 sudesta 97 suteen vuonna 2009. Sen jälkeen se vaihteli 90 tuntumassa.

Vuonna 2003 kaikista Luonnonvaraosaston laskemista hirvilehmistä seitsemällä kymmenestä oli vasa. Vuonna 2007, kun susikanta oli noussut 58:sta 81:een, tuskin joka neljättä lehmää seurasi jälkeläinen lentolaskenta-aikaan. Samalla jaksolla vasojen osuus koko kannasta laski 28 prosentista 14 prosenttiin. Kun tietää vasojen olevan hirvistä altteimpia susien saalistukselle, niiden väheneminen kannassa on ymmärrettävää.

Tämä vasojen nopea väheneminen ei ole selitettävissä ilmaston lämpenemisellä. Keskilämpötilojen erot  vuonna 2003, jolloin vasat voivat silminnähden hyvin ja vuonna 2009, johon mennessä niiden määrä oli pudonnut , eivät eronneet merkitsevästi ollakseen suorana syynä.

 

Susitiheydet suurempia USA:n Minnesotassa kuin Kanadassa

Ja Mech käytti muutakin aineistoa. Hän tarkasteli toisia tutkimuksia, kuten itäisestä Ontariosta tehtyjä, joiden avulla hän vertasi susitiheyksiä hirvenvasojen selviytymiseen.  Mech havaitsi susitiheyksien olleen Kanadan tutkimuksessa kaksi kolmatta osaa Minnesotan tutkimusalueen vastaavasta. Ja Minnesotan vasojen eloonjäämisaste oli, kuten arvata saattaa, noin kaksi kolmatta osaa Kanadan työssä havaitusta.

Se on kohtalaisen vahva osoitus siitä, että susitiheydet ovat lämpötilan vaihteluita paljon parempi ennustaja hirvenvasojen henkiinjäämiselle. Se on erityisesti niin, koska samat ilmastotekijät oletettavasti vaikuttavat hirviin sekä Kanadassa että Minnesotassa.

Mutta mikä merkittävämpää, meidän ei tarvitse olla pelkkien korrelaatioiden varassa. Vaikka käynnissä olevalla vasatutkimuksella on ollut vaikeutensa, sen kokoama aineisto sopii tarkalleen Mechin päätelmiin. Ylivoimainen enemmistö hirviemme vasoista kuolee susien hyökkäyksissä.

 

Hirville helpotusta susikantaa harventamalla

Hyvä uutinen on se, että meillä on tässä riistanhoitoasia, jota voi ja ainakin pitäisi voida säädellä. Tai ainakin niin voisi tehdä, elleivät susia puolustavat järjestöt olisi onnistuneet lopettamaan susien pyynnin Minnesotassa. Olettaen, että lakiasiat saadaan pian järjestykseen, Mech suosittaa, että valtiovalta kohdentaa sudenpyyntiä tulevina vuosina ensisijaiselle hirvilaitumelle, jotta hirville annettaisiin hieman helpotusta.

Vaihtoehto on, ettei mitään tehdä vaan annetaan luonnon mennä omia teitään. Pitemmällä aikajaksolla, mikäli hirvikannan lasku jatkuu, susikanta myös putoaa varsinkin niillä alueilla, joilla niiden talviravintona ovat voittopuolisesti hirvet. Mutta ennen kuin niin käy, hirvi tulee käytännössä häviämään Minnesotasta ja mitkä tahansa elvytystoimet tulevat parhaimmillaankin olemaan vaikeita.

Viivyttelyyn ei ole aihetta. Todistusaineisto on koko ajan kirkastumassa. Joskin ilmastotekijöillä saattaakin olla muutamia epäsuoria vaikutuksia hirvikantaa laskevaan suuntaan (kuten tekemällä hirvet vähemmän terveiksi ja alttiimmiksi susien saalistukselle), sudet ovat ensisijainen syy tämän pohjoisten metsien ikonisen eläimen vähenemiselle. Tätä tieteellistä päätelmää on vaikea kieltää.

 

(suomentanut: Kaarlo Nygren)