Susijahdissa Mynämäessä

Vakka-Suomen Sanomat, 22.2.2013:

– Kyllä ovat ajat muuttuneet, huokaisee 84-vuotias mynämäkeläinen Asser Vuokko ihmetellessään Riistakeskuksen päätöstä hylätä Mynämäen, Nousiaisten ja Pöytyän alueelle haetun poikkeusluvan kahden suden metsästämiseksi.

Veteraanimetsästäjä ja entinen kilpa-ampuja muistaa, että nimismiesten aikaan ihmisten turvallisuudesta huolehdittiin ihan erilailla.

– Jokainen nimismies piti alueensa puhtaana ja vapaana susista, jotta ihmiset voivat liikkua luonnossa ilman susien tuomaa uhkaa, Vuokko toteaa.

Vuokko oli vuonna 1957 kevättalvella lähdössä aamulla töihin, kun nimismies Veikko A Tähkävuori soitti ja teki hälytyksen: ”Alueella on todettu suden jäljet, nyt susijahtiin ja heti”.

Kolmisenkymmentä miestä kokoontui Krouvinummella Laitilan ja Mynämäen rajalle jäljittämään ja piirittämään sutta.

Kesken jahdin tuli kuitenkin tieto, että silloisen Karjalan kunnan Vehmalaisissa oli nähty susi. Jahti keskeytettiin, ja miehet siirtyivät Vehmalaisiin.

Siellä kuitenkin todettiin, että kyseessä olikin koira, ja siirryttiin takaisin Krouvinummelle, jossa todettiin suden jälkien jatkuvan Vehmaan - Kalannin suuntaan.

 

Jahti päättyi siihen, koska susi ei enää ollut Mynämäen alueella. Tuohon aikaan jokainen nimismies vastasi omasta alueestaan, joten Vehmaa ja Kalanti hoitivat nimismiestensä johdolla oman alueensa jäljittämisen.

– Susi ammuttiin lopulta Uudenkaupungin saaristossa, ampujana oli Janhuan vääpeli Kauko Pakkanen.

Toisen susijahdin Asser Vuokko muistaa vuodelta 1959. Hälytys tuli samalla tavalla puhelinsoitolla.

Sutta jahdattiin silloin pois Mynämäen - Karjalan alueelta jälkien johtaessa Euran suuntaan. Susi ammuttiin myöhemmin Eurajoella.

– Silloin toimittiin nopeasti, sillä vanhat tapahtumat olivat vielä lähimuistissa, Vuokko pohtii.

 

1800-luvulla susia jahdattiin jopa viikkoja maakunnasta toiseen, ja Lapissa sodan jälkeen jopa lentokoneilla ja sarjatuliaseilla. Susia ei siedetty yhtään. Komento oli, että ”kaikki sudet ja suden näköiset pitää ampua”.

– Vallesmannien aikaan suojeltiin ihmistä ja mahdollistettiin vapaa turvallinen liikkuminen luonnossa niin ihmisille kuin kotieläimillekin. Vahingot estettiin ennakolta, toteaa Asser Vuokko.

 

 

Kuvateksti:

Vallesmannien aikaan sudet hoidettiin heti pois alueelta. Nyt tuntuu, että susi on tärkeämpi kuin ihminen, ihmettelee mynämäkeläinen Asser Vuokko.