Satakunta sutta tappanut loimaalainen

Loimaan Lehti, 29.6.1955:

Kerran tuli Mäenpään Pietilän isäntä luokseni muina miehinä ja jutteli mukavia.

Pietilän isäntä oli moniharrasteinen ja pelkäsin jo, että hän taas tulisi pyytämään apuani ikiliikkujan rakentamisessa, jonka onnistunut ratkaisu hänen mielessään kangasteli ja josta hän toivoi jopa saavansa Nobelin palkinnon.

Mutta Pietilän isäntä harrasti myös kotiseutuasiaa ja museotkin olivat saaneet paljon arvokkaita esineitä hänen satoja vuosia vanhasta sukutalostaan.

”Se Huhdin vanha isäntä”, huomautti hän lopulta, ”on ollut innokas metsämies ja suden tappaja. Pitäisi käydä hänen luonaan ja panna jutut paperille. Ukko täyttää pian 75 vuotta. Ei voi tietää miten kauan hänen muistinsa pysyy selkeänä.”

Innostuin asiaan, sillä olin jo aikaisemmin tavannut tuon kookkaan pitkäpartaisen vanhuksen. Hänessä oli ollut runsain mitoin sitä jotakin, joka on omiaan herättämään mielenkiintoa.

Kun vanhuksen suostumus haastatteluun oli saatu, lähdimme eräänä sunnuntaipäivänä Loimaan Kojonkulman Köyliön kylään, missä tämä aikaisemmin innokas metsämies ja eränkävijä oli raivannut itselleen mustikkakorpeen viljelystilan.

Perille tultuamme ja kahvit juotuamme alkoi juttu heti luistaa. Ukko Huhti, Susi-Heikki, kuten häntä kutsuttiin, ei ollut mikään kirjanoppinut mies. Hän ei osannut edes nimeään kirjoittaa, vaikka oli mukana kunnan luottamustoimissa, mutta hänen puheessaan oli mehevyyttä.

Ei siitä puuttunut voimasanojakaan, vaikka vanhus olikin uskonnollismielinen. Mutta niin voimakkaita elämyksiä, mitä tämä vanhus oli kokenut, ei voitu kertoa tavallista arkikieltä käyttäen. Susia hän oli ampunut satakunta sekä lukemattomia kettuja ja metsälintuja.

Tämä oli kaikkea muuta kuin nykyajan sunnuntaimetsästystä. Metsämatkat venyivät joskus jopa kahdeksanviikkoisiksi. "Päivisin ajoin tukkia ja öisin metsän petoja", sanoi Susi Heikki sattuvasti. "Kyll siell henkensä piti antaa luojan suojaan, ei sitä mettän petojen kanssa muuten pärjää. Kolmeen mieheen sitä metsässä käytiin, apuna oli useita koulutettuja susikoiria, mutta metsästysaseet olivat heikot."

Susi-Heikillä oli kerrankin vain kirves, Paltan Vihtorilla pistin (keihäs) ja Töykkälän Antilla kahdeksan ruplan luoripyssy. Koirat olivat tärkeitä ja ne oli opetettava hyvin. "Ei sitä koira sutta vastaan pärjännyt", sanoi Heikki. "Jos koirat menee päin, niin sus otta ne niin että pask lentää." Mutta opetettu koira ei menekään sutta päin ellei susi ole väsyksiin ajettu.


Metsästysmaat oli laajalla alalla, Noormarkun ja Pomarkun tienoilta Vesilahteen ja Tampereen perille asti. Kymmenen vuoden aikana susia ajettiin ja yhtenä vuotena Susi Heikki sai yhdeksän sutta. Sitä oli vaikea pysyä Susi Heikin kertomuksessa mukana, niin nopeasti hän välähytteli tapauksia toisensa jälkeen. Monesti hän oli saanut pedon ilkeästi haisevan hengähdyksen kasvoihinsa.

"Tämä oli sitä "ulvohajua"", sanoi Susi-Heikki. Kertomuksista oli vaikea päästä selville oliko kyseessä suden vai ilveksen ajo, mutta sus taisi useimmiten olla vain ilves ja raato sus oli sitten se oikea susi.


Kysyin miten hän ensimmäisen sutensa oli saanut. Se tapahtui vuonna 1883 haaskalta. Mutta useimmat sudet ammuttiin "makkuukoukulta". Kun susi vanhenee, erkanee peukalovarvas muista varpaista ja siitä metsämies voi jäljistä päätellä suden iän.

Kun susi menee makuulle, tulee se takaisin omia jälkiään jonkun matkaa, tekee sitten noin kuuden kyynärän loikkauksen sivulle ja menee sitten makuulle. Kaksivuotias susi tekee kaksi makuukoukkua ja kolmevuotias kolme. Tästä pääsevät metsämiehet selville missä susi makaa ja koirat päästetään sen kimpuun. Koirat hätyyttävät sutta niin, että pyssymies pääsee lähelle.


Susien metsästys ei kuitenkaan aina ollut näin mutkatonta. Monasti oli petoja paljon ja taistelu käytiin mies petoa vastaan ja siinä oli miehet ja pedot yhtä suuressa vaarassa. Kerta oli peto kahden koiran ahdistamana.

"Sus meinas mennä puuhun", kertoi Susi-Heikki, "kun kaks koiraa oli perseessä. Minä löin kirveellä mut löin liian korkeelle ja vars men poikki että pirskatti. Sus hyökkäs päin mut mää sain käteni etteen ja jyskytin sutta puuta vastaan. Koirat hätyytti sutta ja sus potki mua rintaan. Palta Vihtori men mettään ja Töykkälä kirjos ja huus "mitä sulla on tekkoo kun pakoon juokset" ja löi sutta pyssyn piipulla että mäistkyi. "Sus oli kaks kyynärää korkee ja syltä pitkä", kertoi Susi-Heikki. Tämä oli viides susi. Tämä tapahtui Honkilahdessa Korpijärven partaalla.


Yläneellä Laajoella oli kerran viisi koiraa kuuden suden kimpussa. Syntyneessä rytäkässä Töykkälän Antti kaatui ja koirat raahasivat hänet metsään pois vaarapaikalta. Palta Vihtorikin pakeni metsään ja vei piikin mukanaan. Susi-Heikki raivosi yksin susia vastaan . Kaksi hän sai lyötyä kuoliaaksi kirveellä, kolmannelta hän löi "ristiluut plittiin", mutta peto vain haavoittui ja pääsi pakenemaan. Nyt lähtivät muutkin pedot pakosalle, yksi juoksi hädissään Susi-Heikin jalkojen välistä. Pari päivää myöhemmin löytyi haavoittunut susi kuolleena erään ladon alta.

Kun sitten kymmenen vuoden jälkeen sudet loppuivat, asettui Susi-Heikki maanviljelijäksi raivaten Huhtalavan mäen rinteelle itselleen viljelysmaata. Niin tuli Susi-Heikistä maanviljelijä Heikki Juhti.

Normalo