Petojen hävittäminen, osa I

Nousiaisten historia II, 1980, Muut yhteisesti vastattavat asiat, s. 303:

Pedot olivat 1800-luvun alussa alinomaisena uhkana metsissä kesäisin kuljeksivalle karjalle, joten talonpojat koettivat varjella elikoitaan palkkaamalla niiden kaitsijoiksi erityisiä paimenia.

Paimenet puolestaan pyrkivät soittamaan vaarallisimman pedon, suden, suun kiinni töräyttelemällä huhtikuun puolivälissä korkeillä mäillä tuohitorviaan tai turvautuivat petojen karkottamiseksi vanhuksilta oppimiinsa erilaisiin taikoihin.

Nämä keinot osoittautuivat kuitenkin jokseenkin tehottomiksi, ja pedot tappoivat Böckerin saamien tietojen mukaan vuosina 1825-1834 pyöreästi arvioituna 30 hevosta, 90 nautaa ja 150 lammasta.

Pitäjäläisten oli tämän vuoksi pidettävä jatkuvasti yllä metsästystaitojaan ja osallistuttava joukolla alueensa jahtivoudin aika ajoin järjestämiin suuriin ajojahteihin.

He saattoivat tämän ohella käydä metsällä yksinäänkin ja kaataa sieltä riistaa mielensä mukaan. Petoja kyettiinkin tappamaan jonkin verran joka vuosi.

Edellä mainitun kymmenvuotiskauden aikana esimerkiksi nousiaislaiset saivat kaivamiinsa susikuoppiin 20 ja virittämiinsä ansoihin 6 sutta.

 

 

Petojen, lähinnä susien, lukumäärä pysytteli tästä huolimatta niin suurena, että asiasta huolestunut Maskun kruununvouti kehotti toimialueensa pitäjiä vuonna 1825 pohtimaan tehokkaita keinoja niiden lukumäärän pikaiseksi alentamiseksi. Nousiaslaiset pitivät tuolloin parhaana myöntää jokaiselle pitäjänsä alueelta karhun taikka suden pyytäneelle tietyn suuruisen palkkion ja päättivät kerätä tarkoitusta varten jokaiselta yhden lehmän omistajalta puolen ja tätä useamman elikon omistajalta yhden killingin maksun. Kymmentä vuotta myöhemmin pitäjäläiset lähettivät vielä edustajansa Turkuun osallistumaan siellä pidettyyn petojen hävittämistä käsittelevään neuvonpitoon, mutta eivät antaneet näille minkäänlaisia evästyksiä eivätkä palanneet asiaan näiltä osin enää seuraavinakaan vuosina.

Karhut kävivät ajan oloon kuitenkin vähiin eikä niitä tavattu Nousiaisten metsistä laisinkaan 1800-luvun puolivälin jälkeen. Karhun karkottamisen pitäjäläiset olivat valmiit lukemaan monien innokkaisen metsämiesten ansioksi, eityisen kunnostautuneena kaatajana he mainitsivät Saksalan Ason torpparin. Susia ja ilveksiä seudun metsistä tavattiin sitä vastoin jatkuvasti. Kun jahtivoudin tehtävät siirtyivät vuoden 1868 jälkeen kunnallislautakunnan harteille, tämä järjesti susien ja ilvesten vastaisen pyynnin velvoittamalla talolliset hävittämään metsistään niiden pesät. Tulokset jäivät kauttaaltaan vähäisiksi, ja talolliset menettivät vuosittain joitakin elikkojaan petojen saaliiksi, vuonna 1878 esimerkiksi kolme lehmää ja 15 lammasta. Ongelma oli näin ollen jatkuvasti ajankohtainen, mutta toisaalta niin pieni, etteivät nousiaislaiset pitäneet välttämättömänä ryhtyä erityisiin toimiin petojen hävittämiseksi.

Tilanne muuttui tässä suhteessa äkillisesti 1880-luvun alussa, kun sudet kävivät entistä rohkeammiksi, uskaltautuivat aivan talojen välittömään pihpiiriin ja alkoivat karjan lisäksi ahdistella myös leikkiviä lapsia ja askareissaan liikkuvia aikuisia. Turun ympäristön pitäjistä välitettiinkin kevätkesästä 1880 lähtien sanomalehtien palstoille useita susien hirmuteoista kertovia juttuja ja kuvailtiin väkevin sanoin tapauksia, joissa susi oli hyökännyt lasten kimppuun, raahannut nämä hampaissaan metsän pimentoihin ja raadellut siellä kuoliaiksi. Kaikkiaan susien lasketaan surmanneen Turun tienoilla vuosina 1880-1881 kolmisenkymmentä lasta.