Susille maistuvat lampaat, naudat ja hevoset

Taajamasusi, 7.9.2015:

Viime aikoina susien aiheuttamia kotieläintuhoja on uutisoitu erityisen runsaasti. Sudet ovat raadelleet useilla paikkakunnilla lampaita ja vasikoita sekä hätyytelleet hevosia - Oripäässä sudet tappoivat myös ponin. Tälläinen käytös on tyypillistä susille ja villeille koirasusille.

Kotieläimiä eivät välttämättä suojaa edes petoaidat tai laumanvartijakoirat.

Jouko Teperin kirjassa "Sudet Suomen rintamaiden ihmisten uhkana 1800-luvulla" esitetyt luvut menetetyistä kotieläimistä ovat hätkähdyttäviä.

Vuosina 1878-1899 eli vajaan parinkymmenen vuoden aikana hevosia menehtyi susien saaliiksi 2898, lampaita 93603 ja nautoja 12784.

Myös ihmiset olivat tuolloin susien ruokalistalla. Suomessa on onneksi vältytty ihmisvahingoilta viime vuosina, vaikka susien määrä on lisääntynyt kovaa vauhtia ja niiden käytös on varsin kesyä.

 

Ruotsissa ja Venäjällä sen sijaan sudet ovat hyökänneet myös ihmisten kimppuun aivan viime vuosinakin.

Susihavaintoja tehdään keskellä asutusta jatkuvasti. Sudet eivät väistä ihmistä, eivät osoita arkuutta tai katoa erämaihin, vaan jatkavat saalistustaan ihmisten välittömässä läheisyydessä.

Susialueiden asukkaiden on vaikea ymmärtää, miten tällaisen tilanteen annetaan jatkua.

 

1800-luvun lopulla sudet hyökkäsivät ihmisten kimppuun mm. Pohjanmaalla, Hämeessä ja Varsinais-Suomessa.

Teperin kirjassa kerrotaan eräästä tapauksesta sivulla 105:

”Suden hyökkäyksestä hengissä selvinnyt Iida Eliina Kustaantytär Laakso kertoo: - Silloin näin, miten suuri harmaa eläin juoksi metsänreunasta meitä kohti. Se loikkasi kevyesti korkean aidan yli ja oli muutamalla loikkauksella meidän luonamme. Me jähmetyimme kauhusta paikoillemme.

– Susi pysähtyi minun eteeni, nousi kahdelle jalalle ja painoi minut etukäpälillään heti maahan. (Iida oli tuolloin seitsemän vuoden vanha.) Tunsin suden hengityksen kasvoillani, kun vaivuin lumeen.

– Muut lapset olivat kauhun kangistamia, mutta lähtivät sitten kirkuen pakoon.

- Susi tarttui hampaillaan minua rinnasta ja lähti saman tien kantamaan metsään alkaakseen ateriansa. Minulla oli kuitenkin pään ja hartioiden ympärille käärittynä pakkasta vastaan suuri senaikainen villasaali, joka nyt suojeli minua suden hampailta. Niinpä se ei saanutkaan tarpeeksi pitävää otetta, vaan putosin hangelle.

- Sitten se otti minut uudestaan hampaisiinsa, ravisteli ilmassa ja heitti maahan. Ja kuin todetakseen, olinko vielä hengissä, se pani korvansa rintaani vasten. Olin tajuissani koko ajan, mutta kuolemanpelosta kokonaan lamautunut, niin että tuskin tunsin, kun se tarrasi uudelleen rintaani ja yritti lähteä metsään päin. (lähde: Saura 1973, s.6)"


Lähde: SUDET Suomen rintamaiden ihmisten uhkana 1800-luvulla, Historiallisia tutkimuksia 101, Julkaissut Suomen historiallinen seura, Jouko Teperi, Helsinki 1977, ISBN 951-9254-10-2, Forssan kirjapaino Oy