Kolmas kerta toden sanoo: Suomessa on koirasusiongelma - kannanhoidollisessa susijahdissa saaliiksi taas risteymä

Taajamasusi, 4.2.2016:

Ilomantsin kannanhoidollisessa susijahdissa kaadettiin maanantaina 1.2.2016 jo tämän vuoden kolmas koirasusiristeymä, jolla oli mm. schäferinomainen kuonon väritys. 

Jahdissa mukana ollut metsästäjä kertoo kaadetusta eläimestä:

”Luke:n emeritushirvitutkija Kaarlo Nygren tuli välittömästi paikalle ja suoritin mittaukset hänen ohjeidensa mukaan. Eläimen paino oli 46 kg, säkäkorkeus 80 cm, korvan pituus 13 cm ja leveys 9 cm. Tassut olivat aika normaalit: etutassu 10 cm leveä ja 13 cm pitkä.”

 

Lähes kaikki aidon suden tuntomerkit puuttuivat tästä yksilöstä:

”Eläimen kaikki kynnet olivat valkoiset, turkin väritys punaruskea ja etujalkojen mustat raidat puuttuivat. Suupielissä ei ollut valkoista ja hännässä ei mustaa päätä. Sen kallo oli koiramainen ja leveä, ja korvat liian isot. Iältään se oli ehkä parivuotias.”

”Samassa kolmen otuksen laumassa kulkee kiimassa oleva narttu. Jos se synnyttää keväämmällä pennut tälle koirasusiristeymälle, niin pennut ovat myös koirasusia.”

 

 

Tutkija pitää eläintä "tosirakkina"

Kaarlo Nygren, joka toimi aktiiviuransa aikana Ilomantsin Rktl:n tutkimusaseman päällikkönä, vastaanotti asemalle lukuisia susia vuosien mittaan. Hänen mukaansa 90-luvulla susien ulkonäkö alkoi muuttua ja asemalle toimitettiin eläimiä, joiden ulkonäkö poikkesi perinteisestä harmaasuden ulkoasusta.

Rktkl:n puolella näihin ei osattu reagoida sen kummemmin, vaan niistä otettiin näytteet normaaliin tapaan. Nygren toteaa tuoreimmasta kannanhoidollisen jahdin eläimestä näin: ”Mitään varsinaista suden ominaisuutta siinä ei ollut - toisin kuin alueella hieman aiemmin kaadetuilla yksilöillä, jotka olivat harvinaisen susimaisia, aitoja susia ulkoasultaan.”

Myös Kuhmon ja Nurmeksen rajoilla on pitempään viihtynyt lauma, jossa on lähes valkoisia koirasusiristeymiä. Nämä käyvät ruokailemassa mm. Rautiaisen luontokuvaushaaskalla.

 

Mistä näitä risteymiä tulee ja mitä niille pitäisi tehdä?

Ainakaan ne eivät tarvitse minkään valtakunnan suojelustatusta käydessään häiriköimässä asutuilla alueilla, vaan oikeaa luonnonsuojelua olisi poistaa ne pikimmiten.

Muutama vuosi sitten venäläinen susiharrastaja Bologov kertoi päästäneensä vapaaksi kuutisenkymmentä kasvattamaansa sutta, osan niistä Suomen rajan tuntumassa Lieksan korkeudella. Bologovin omilla nettisivuilla hän pitelee sylissään pitkäkorvaisia susiristeymiä.

Myös Venäjän puoleisilla kaatopaikoilla viihtyy villikoiralaumoja, joita paikalliset eivät ole saaneet kuriin tai poistettua. Mikä on näiden rooli risteymien synnyssä jää varmaan selvittämättä.

Ja onhan meillä tietysti koirasusikasvattamoita omastakin takaa – tunnetuimpia lienevät tarhat Kittilässä, Vieremällä ja Juvalla. Pääseekö tai päästetäänkö niistä risteymiä luontoon? Karanneita koirasusia on ainakin jahdattu myös Juvalla.

 

Miksi viranomaisia ei juurikaan kiinnosta koirasusiongelman ratkaisu?

Tuoreessa Ilomantsin tapauksessa Riistakeskuksen julkisten hallintotehtävien päällikkö Sauli Härkönen toteaa välinpitämättömästi viranomaisten omaa totuutta toistaen, että susia on eri värisiä. Näillä virkamiehillä ovat ilmeisesti jääneet biologian opinnot käymättä.

Harmaasusi ei ole keltainen eikä oranssi turkiltaan tai mustakuonoinen väritykseltään. Harmaasuden tuntomerkkejä kuvaillaan mm. teoksessa ”Neuvostoliiton nisäkkäät” vuodelta 1998. Sen kirjoittaja V.G. Heptner oli  Neuvostoliiton valtionyliopiston eläintieteen professori. Hänen päätyönään kirjoittamansa kirja on moniosainen alan perusteos, johon viitataan maailmalla yhä.

Täysin samoilla linjoilla Hepnerin kanssa suden ulkonäön merkityksestä on myös Rktl:n emeritussusitutkija Erik. S. Nyholm, joka esittää oman huolestumisensa aidon suden säilymisestä luonnossamme.

Itse asiassa harva nykyisistä ns. susitutkijoista on biologi, joka olisi saanut minkäänlaista koulutusta suden tunnistamiseen. Tuota tietotaitoa ei löydy myöskään Evirasta, joka tutkii kuolleiden susien ruhoja. On erikoista tieteellisen tutkimuksen näkökulmasta, että dna-näytteet ovat irrallisia kudosnäytteitä ilman minkäänlaisia kytköksiä valokuviin tutkittavista eläimistä. Normaalissa lajitutkimuksessa huomioitaisiin myös eläimen käytös.

 

Myytti suomalaisen susikannan puhtaudesta rapisee vääjäämättä

Oulun yliopiston dna-tekniikka on osoittautunut erittäin puutteelliseksi ja vanhentuneeksi. Tämän saimme kuulla Perhon susioikeudenkäynnissä. Kun tänä vuonna dna-näytteitä tutkitaan Turussa, mihin aineistoon niitä verrataan – siihenkö, jossa koirasudet ja sudet ovat sekoittuneet jo 90-luvulta lähtien? Kyllä, sukulaisuussuhteita niihin yksilöihin varmasti löytyy, mutta voidaanko sen perusteella päätellä mitään kyseisen eläimen aitoudesta eläinlajina?

On erittäin huolestuttavaa, että Maa- ja metsätalousministeriön virkamiehet, Riistakeskuksen ja Luken päälliköt ja susitutkijat toistavat kulunutta vanhaa mantraansa kolmesta todetusta koirasusitapauksesta ikinä. Luulisi, että asian selvittäminen kiinnostaisi heitäkin.

Kenties enemmän kuitenkin pelätään kasvojen menetystä menneiden virhearviointien vuoksi – ja tunnetaan syyllisyyttä siitä, että asiaan ei puututtu ajoissa, silloin kun ongelmalle olisi vielä ollut jotain tehtävissä. Ehkä kyseessä on laiskuus – juuri nyt on helppo torjua suomalaisten susiensuojelijameppien tekemät valitukset EU:n suuntaan, kun susikannan on todettu kasvavan hurjaa vauhtia. Ja kukas siellä EU:ssa nyt olisi edes kiinnostunut siitä kumpia ne ovat, aitoja vai koirasusia.

Onneksi edes yksi Luken susitutkimusryhmään kuuluva henkilö, Tassu-rekisterikartoista ja tietotekniikasta vastaava Samuli Heikkinen suhtautui Ilomantsin tuoreeseen koirasusiepäilyyn vakavasti. Hän totesi asiaa kyselleelle metsästäjälle, että kaadetun eläimen dna-näyte lähetetään pikana Turkuun, ja mikäli se osoittautuu koirasudeksi, loputkin laumasta on poistettava. Näytteen tutkiminen kestää yhdestä kolmeen viikkoa.

 

Mikä nyt neuvoksi?

Tilanne alkaa näyttää siltä, että tämä risteytynyt kotimainen susikanta tulisi poistaa kokonaan ja odottaa sitten rauhassa, kunnes Venäjän puolelta saisimme tuoretta verta susikantaamme luonnon omassa tahdissa naapurimaan valtavasta susikannasta. Mitään aitoja rajalla ei ole estämässä susien liikennettä Suomen puolelle. Ehkä silloin osattaisiin pitää nämä uudet tulokkaat myös arkoina päästämättä niitä ikinä tottumaan pihakäynteihin ja metsästyskoirien tappoihin.


Kuvasarja Ilomantsin risteymästä 1.2.2016: