Eläintarhasta mediasirkuksen vetonaulaksi?

Vakka-Suomen Sanomat, pääkirjoitus, 18.1.2013:

Torstain Vakka-Suomen Sanomissa kerrottiin väitteistä, joiden mukaan Varsinais-Suomeen olisi siirtoistutettu susia. Susista voidaan olla montaa mieltä, mutta luvattomista siirtoistutuksista tuskin voidaan. Oman vakaumuksensa mukaan toimiva, petoeläimiä asutulle seudulle tuova henkilö tekee yksiselitteisesti väärin. Asiasta tehdyn tutkintapyynnön mukaan kyseessä lienee ympäristörikos. Muina moitittavina seikkoina mieleen tulee vaaran aiheuttaminen kanssaihmisille ja tuotanto- tai lemmikkieläimille tuotettujen tuhojen kautta myös vahingonteko toisen omaisuudelle.

Vakka-Suomen Sanomien jutussa tuodaan esiin muun muassa Taajamasusi-yhdistyksen tekemä tutkintapyyntö, jonka etenemistä tulee olemaan mielenkiintoista seurata. Millainen selitys löytyy esimerkiksi Ähtärin eläintarhasta tutkintapyynnön mukaan kadonneille 27 sudelle? Ovatko sudet ehkä kuolleet tai karanneet? Tuskinpa vain.

Onko ne myyty? Vai pitävätkö uskomattomilta tuntuvat huhut paikkansa ja eläintarhat kuljettavat ylijäämäsudet Suomen luontoon? Olipa rikoksia tapahtunut tai ei, ainakin Taajamasusi-yhdistys tuo esiin arvokkaita ajatuksia tällaisten huhujen ja epäselvyyksien estämiseksi jatkossa. Yhdistyksen vaatima eläintarhojen susirekisterin julkistaminen tuskin vahingoittaa ketään, jos mitään salattavaa ei ole. Miksi toiminta ei voisi olla täysin läpinäkyvää? Suurpedot kuumentavat tunteita ja synnyttävät täysin paikkansapitämättömiä huhuja, joita voitaisiin mainiosti suitsia lisäämällä oikean tiedon määrää.

Vakka-Suomen Sanomien jutun yhteydessä julkaistusta kuvasta nähdään, miten laajalla alueella yksikin susi voi liikkua. Pantasusien edesottamuksia valottavan kartan perusteella voitaneen päätellä, että sudet eivät ole pelkästään laumojen tunnettujen asuinpaikkojen eläimiä, vaan yksinäiseen, vaeltavaan yksilöön voi törmätä lähes missä tahansa. Susien liikkuvuuden perusteella tuntuu niin ikään erikoiselta, että sudet olisivat sattumalta asettuneet Varsinais-Suomen alueelle. Tosin susien esiintyminen vain osassa maata voi olla seurausta myös metsästäjien erilaisista toimintatavoista eri osissa maata. Itse olen kuullut kahden itäsuomalaisen metsästäjän kannan susiasiaan. Molemmat mielipiteet voisi tiivistää ajatukseen, jonka mukaan Itä-Suomessa ei ole susiongelmaa eikä sinne tule susiongelmaa.