Jukolan poikien perilliset suunnittelevat Susi-Suomea

(TS Extra 7.3.1998)

"Maa- ja metsätalousministeriön suurpetokomitean raportti suosittelee susien, karhujen ja ilvesten lisäämistä viisivuotiskausittain 60 prosentilla."

RADIOPETOJA 
Länsi-Suomen metsiin

Kun Jukolan seitsemän poikaa viime vuosisadalla pakenivat Impivaarasta saunansa raunioilta kotiin, susihukkasia ei puuttunut länsisuomalaisesta metsämaisemasta. Luontoliittokin olisi taputellut käsiään sille harmaapörröiselle laumalle, jota veljekset huitoivat loitommas paidanhelmojensa kimpusta.

Mutta Luontoliiton istuttamilla susillapa olisi kaulapanta ja siinä radiolla laukaistava nukutusampulli. Ja juuri kun susi olisi nappaamassa hännänhuippuna juoksevan Eeron kantapäästä, joku painaisi laukaisinta ja pedot lakoaisivat kanervikkoon kuorsaamaan.


Satelliittilähettimet kaulassaan juoksentelevat hukat kuuluvat Suomen Luonnonsuojeluliiton kokeilusuunnitelmaan, joka ei ole tieteistarinaa vaan täyttä totta. Tosin ei ihan vielä. 
Suunnitteilla on suden palautusistutuskoe.

Päämääränä on palauttaa se luonnollinen susikanta, joka Seitsemän veljeksen jälkeisten suurjahtien tuloksena hävitettiin Länsi- ja Etelä-Suomesta.


Luonnonsuojeluliiton projektisihteeri Riku Lumiaro on hankkeen puuhamiehiä.
– Suomessa on alle 150 sutta. Se on liian vähän, varsinkin kun osa niistä asuu puolittain Venäjän puolella.


Liian vähällä Lumiaro tarkoittaa, ettei määrä riitä oman susikannan ylläpitoon. Joukossa on vain neljä tai viisi Suomessa pesivää susiparia. Loput ovat joko yksinäisiä uroita tai rajan yli edestakaisin juoksentelevia susia.


 

 

EU:n petodirektiivit
 vaativat lisää susia

Lumiaro ei ole mielipiteissään yksin. Maa- ja metsätalousministeriön suurpetokomitean raportti suosittelee susien, karhujen ja ilvesten lisäämistä viisivuotiskausittain 60 prosentilla.

EU:n petodirektiivit edellyttävät susikannan palauttamista ja lupaavat rahoittaa siihen tähtääviä toimia. 
Idean heitti julkisuuteen Luonto-Liiton viimeviikkoinen kokous Ilomantsissa, missä kunnanisät vaativat, että vastuu lisäsusista on jaettava muittenkin kuin itäsuomalaisten niskoille.


Toisin sanoen, jaetaan vahinko tasan ja istutetaan osa susista länteen. 
Suunnitelman mukaan lisääntymisikäinen susipari siirretään häkissä jonnekin Länsi-Suomeen, sopeutetaan ympäristöön isossa aitauksessa ja lopuksi avataan aitauksen ovi.

Koesusilla on kaulassaan radiolähetin, josta tutkijat satelliittitutkan kautta tarkkailevat niitten menemisiä. Tekemisistä raportoisi paikallinen väestö – esimerkiksi lampuri, jonka laumaa sudet verottavat.


Jos tutkijaraati pitää raportteja hälyttävinä, se voi radiotoimisen laukaisimen avulla pistää kaulapantaan kätketyn nukutusampullin suden kaulasuoneen ja lähettää miehet kantamaan syyllisen pois.
Mahdollisesti syntyvillä pennuilla pantaa ei tosin ole. Mutta se on sen ajan murhe, niinkuin koko suunnitelma.

Ensin pitää tehdä päätös, vuoden loppuun mennessä hakea rahoitus, ja sitten ruvetaan neuvottelemaan länsisuomalaisten kuntien kanssa, kuka ottaisi susikokeen mailleen.

 

Antaa petojen
 päättää itse

– Voi olla, ettei vapaaehtoisia juuri löydy, arvelee Varsinais-Suomen riistanhoitoyhdistyksen päällikkö Heikki Uotila.


– Eikö pitäisi antaa petojen itse hakea asuinalueensa? Pelkäänpä, että jos tänne tuodaan kokeeksi susipari, nähdään sen satelliittitutkassa painelevan takaisin itään heti kun suinkin. Jos täällä olisi susille sopivia eräalueita, ne asuisivat jo täällä.


– Ne, jotka täällä silloin tällöin kiertelevät, ovat yksinäisiä tunnustelijoita. Jos ne olisivat löytäneet hyvän kotialueen, ne olisivat käyneet hakemassa lauman ja asettuneet tänne.


Projektisihteeri Lumiarolla on Länsi-Suomen susista toinen käsitys.
– Niiden kohtalo on hiukan mystinen juttu. Jotkut katosivat jäljettömiin. Olen kuullut mukamas vitsikkäitä huhuja susien saamasta lyijymyrkytyksestä.


Riistapäällikkö Uotilakin on saanut huhuista osansa.
– Luontoliitossa on väitetty, että esimerkiksi Merikarvian sudet tuhottiin hiljaisuudessa. Mikään ei viittaa siihen. Jos täällä sellaista tapahtuisi, minä kuulisin siitä kyllä.


– Länsi-Suomi on täynnä vilkkaasti liikennöityjä teitä. Niiden lomaan eivät susien satakilometriset juoksuretket sovi.


 

Susi syö
 nälkäänsä


Riistaa sudelle kyllä olisi. Elleivät peurat, hirvet ja rusakot riitä, löytyy runsaasti lampaita, lehmiä, koiria ja kissoja.


– Susi on lihansyöjä ja se syö nälkäänsä. Nälkäinen susi on arvaamaton. Ei sillä ole moraalisia estoja esimerkiksi pikkulapsen nappaamiselle, jos sellainen eteen osuu.
Jokin aika sitten Itä-Suomessa kierrellyt susi oli hyökännyt pihalle koiran perään. Koira oli syöksynyt sisään turvaa hakemaan, mutta susi juoksi perässä olohuoneeseen asti.


Normaalisti susi karttaa ihmisiä. Silti tiheällä susialueella sudet kehittävät eri strategioita: jotkut laumat hankkivat ruoakseen lähinnä hirviä, toiset jäniksiä, kolmannet lampaita tai muita kotieläimiä.


Varsinais-Suomessa sata vuotta sitten 24 lasta syöneestä tappajasudesta on epäilty, oliko lopultakaan kysymys sudesta; niin harvinainen ihmisiä syövä susi on. Silti väite, ettei susi tällä vuosisadalla ole hyökännyt ihmisen kimppuun, ei pidä paikkaansa.


Turun Sanomat uutisoi 19.2. 1926 kahden tarvasjokelaisen susitappelusta. Miehet, Auran pehkutehtaan isännöitsija Kustaa Virta ja teurastaja Arvi Metsola, olivat hevosella tulossa Kyröstä päin Tarvasjoelle, kun kolme sutta hyökkäsi heidän rekeensä ja raateli pahasti isännöitsijä Virtaa.

Ilman Metsolan teurastajanveistä ja paikalle sattumalta tullutta aseistettua postimatkalaista olisi miesten käynyt huonosti.
Pedot olivat todistettavasti susia: niiden karvoja oli jäänyt teurastajan veitsenterään.



Susipelko 
istuu syvässä


Tällaiset muistot vaikuttavat länsisuomalaisten neuvotteluasenteisiin, kun koesusille etsitään kotikuntaa. Susipelko istuu syvässä.
Viimeksi viime toukokuussa Halikon Vaskiolla pystytettiin patsas Susi-Iitalle, ainoalle lapselle, joka tiettävästi pelastui 1880-luvun tappajasuden suusta.

Vaikka auto onkin tilastollisesti vaarallisempi, susi on pelottavampi. Auto tai autoilija ei tapa tahallaan. Lapsia syövä peto mielletään pahuuden ruumiillistumaksi. Ihmissusitarinoissa ihmisluonteen julma, verenhimoinen puoli muuttuu sudeksi.
Siksi sutta on aina vainottu.

Sen rauhoittaminen 1970-luvulla aiheutti sekä vastalauseita että salakaatoa. Suomen susikanta hävisi lähes kokonaan.


Sama temppu tehtiin Espanjassa 70-luvulla levittämällä myrkkysyöttejä susialueille. Sen jälkeen susikanta on palautettu istutuksilla; nykyään Espanjan vuoristossa jolkottelee 2000 sutta.


Luonnonsuojeluliitto pitää Espanjaa esimerkkinä susi-istutusten mielekkyydestä.
 – Jos Espanjan kaltaiseen maahan mahtuu 2000 sutta, Suomeenkin mahtuu ainakin muutama sata, Riku Lumiaro uskoo.


Hän ei pidä Länsi-Suomea liian tiheään asuttuna tai pienenä alueena susilaumalle. 
– Virossa elää nyt 500 sutta. Viro on monin verroin pienempi ja aukeampi kuin Suomi. 
Viro ei silti suojele komeaa susikantaansa: Viron hallitus sääti juuri tuhannen kruunun tapporahan jokaisesta kaadetusta hukasta.


Suomessakin on tänä talvena saatu lupa 15 suden ampumiseen poronhoitoalueen ulkopuolella.


Entä jos niille pantaisiin radiolähetin kaulaan ja istutettaisiin läntisemmille metsästysmaille?

 

EVA LATVAKANGAS