Mitä tapahtui Kolmårdenin eläintarhassa 2012?

Runar C. Næss, (Käännetty Animal Zoolution –Facebook-sivulta, Kaarlo Nygrén), 19.2.2016:

Tarhasudet tappoivat Ruotsin Kolmårdenin eläintarhassa eläintenhoitajana toimineen 30-vuotiaan naisen kesäkuun 17. päivänä 2012.

Aitauksessa oli hoitajan hyvin tuntemat kahdeksan kolmivuotiasta urossutta. Hoitaja oli kasvattanut ne tuttipullolla pentuvaiheessa ja sudet olivat tottuneet hyvin ihmisiin.

Eläintenhoitaja meni aitaukseen yksin viettääkseen aikaa susien kanssa, koska niiden kanssa oli ollut ”vaikean suhteen aika”. Poliisitutkimus osoitti, että hänet tapettiin heti aitaukseen saavuttuaan ja raahattiin paikkaan, josta hänet myöhemmin samana päivänä löydettiin.

Vainajalla oli taskussaan puhelin, mutta sitä ei ollut käytetty onnettomuuden aikana. Ruumiinavauksessa ei todettu mitään terveydellisiin ongelmiin viittaavaa, mutta nainen oli valittanut päänsärkyä useaan otteeseen ennen onnettomuutta.

Tapaukseen liittyvissä yksityiskohdissa ei ole epäselvyyksiä. Yhtään sutta ei lopetettu onnettomuuden jälkeen, mutta niiltä estettiin kaikki ihmiskontaktit.

  

Miksi niin kävi?

Tähän kysymykseen vastaaminen on hieman monimutkaista, mutta ei hankalaa. Pyrin selittämään tämän palapelin suurimmat palaset tässä artikkelissa. Perustan vastaukseni Ruotsin poliisin kolme vuotta kestäneeseen tutkimukseen (1400 dokumenttia), omaan 20 vuoden kokemukseeni ja oppimaani työskentelystä ihmisiin tottuneiden susien parissa sekä 15 vuoden aikana tekemiini vierailuihin Kolmårdenin eläintarhan susien ja henkilökunnan luona.

Kolmårdenin tarhalla on susia totutettu ihmisten läsnäoloon suhteellisen vähin ongelmin. Perinteisesti susia ovat hoitaneet samat muutamat miehet, joilla kaikilla on ollut ”vanhan koulukunnan” koirankasvatuskokemus pätevöittämässä käsittelemään susia. Tämä voi toimia hyvin, jos hoitajalla on itseluottamusta ja riittävä ruumiinkoko taltuttamaan sudet koon ja aggression avulla. Mitä kookkaampi henkilö on, sitä vähemmän todennäköistä on, että susi tekisi loppuun viedyn hyökkäyksen.

Vuodesta 2007 alkaen susien parissa työskentelevät eläinhoitajat ovat kaikki, lukuun ottamatta yhtä miespuolista, olleet naisia ja pienikokoisempia kuin edelliset. On huomautettava, että tällä onnettomuudella ei kuitenkaan ole mitään tekemistä sukupuolen kanssa – vain sillä tosiasialla on merkitystä, että naiset ovat keskimäärin miehiä pienempiä.

Merkittävämpää on, että naiset saivat vain vähän jos ollenkaan koulutusta susien hoitoon ja käsittelyyn, paitsi että kerrottiin heidän olevan ”alfa”-asemassa susilaumassa ja heidän tuli niin ollen ”hallita susia henkisesti ja fyysisesti”, maksoi mitä maksoi. Juuri niin he tekivätkin – ja kustannukset olivat kalliit!

Niistä 21:stä eläintenhoitajasta, jotka aloittivat työnsä 2007-2009, 17 lopetti työn suunnilleen ensimmäisen vuoden aikana. Sudet ajoivat muutaman heistä ulos, jotkut lopettivat pelon tai turhautumisen takia. Kaikki heistä kuvailivat työtä ”kaoottiseksi” tai että he ”eivät saaneet ohjeita tai tukea tarhan johdolta”. Fyysiset selkkaukset susien kanssa olivat jokapäiväisiä ja sudet alkoivat enemmän ja enemmän ”väsyä” hoitajiin. Selviä merkkejä tästä olivat:

-   Sudet ”tervehtivät” hoitajia näiden tullessa harvemmin ja lopulta mikään niistä ei tullut tervehtimään.

-  Eläintarhan työasu alkoi merkitä susille jotakin vieroksuttavaa. Suojeltavia vierailijoita puettiin tarhan työasuun, jotta sudet pysyttelisivät loitolla heistä eikä siksi, etteivät sudet karttaisi vieraita, kuten monien ihmisiin tottuneiden susien hoidossa tehdään.

-  Sudet muuttuivat enemmän ”aroiksi käsille” (alkoivat pelätä käsiä), minkä tuloksena käsiä alettiin purra enemmän. Tarhan eläinlääkärit ompelivat ja sitoivat hoitajien haavoja. 

  https://www.youtube.com/watch?v=Kh0...

-  Lajin sisäinen (susien välinen) stressi ja aggressio pelkkiä uroksia sisältävässä ryhmässä alkoi nousta.  Kiihtyneisyyden korkea taso on tunnetusti eräs syy ongelmille ihmisten ja eläinten välisissä suhteissa.

 

Miksi kaikki nämä ristiriidat?

Eräs (monista) ruotsalaisen Aftonbladet- lehden asiaan liittyvistä artikkeleista hahmottelee kuinka tarhan suosittu tuote ”Ihmisten saattaminen kosketukseen ihmiskesyjen susien kanssa” alkoi mennä yli äyräidensä eikä sitä enää voitu hallita – kunnes eläintenhoitajat itsekin luopuivat yrittämästä hallita susia.  http://www.aftonbladet.se/nyheter/a...

Kaksi tarhan työntekijää johti 15 tai useammann ihmisen ryhmän aitaukseen tapaamaan susia lähes päivittäin, joskus kaksi ryhmää päivässä. Periaatteessa vieraiden tuomisessa tapaamaan ihmiskesyjä susia ei ole mitään vikaa – sudet pitävät siitä. Sudet vaan ovat aina susia ja yrittävät napata suuhunsa minkä tahansa esineen ne voivat. Se kuuluu susien luontoon. Tämän susille ominaisen vahvan taipumuksen estäminen oli tarhahenkilökunnan tehtävä. Se ei ole mitenkään helppo tehtävä edes sopivien harhautusvälineiden, sopimattoman käytöksen positiivisen poistoharjoittelun jne. avulla. Se voi olla melkoinen haaste. Jos käytetään – kuten Kolmårdenissa – kovia otteita ja rangaistuksia, se voi tulla mahdottomaksi. Lyhyesti sanottuna tästä tämä ristiriita alkoi ja tarhahenkilökunnan ja susien suhteet alkoivat rappeutua: henkilökunta yritti estää susia ryöstelemästä maksavia asiakkaita.

Yhdessä vaiheessa tarhahenkilökunta nosti kätensä pystyyn ja sopeutui tilanteeseen kertomalla vahinkoja kärsineille vieraille: ”Sinusta tuli juuri suden uusi leikkikalu”. Tämä tarjosi vain susille uusia mahdollisuuksia ja enemmän aikaa ryöstellä ja kiskoa vieraita vaatteista täten lisäten tällaista käyttäytymistä. Reaktiot ja ”rangaistukset” joilla hoitajat pyrkivät säilyttämään huonosti käyttäytyvien susien hallinnan saattoivat vähentyä, mutta ne ilmeisesti myös kovenivat. Oli jouduttu syöksykierteeseen, missä hoitajat muuttuivat vähitellen ”kavereista” kohti ”vihollista” suhteessaan susiin, kuten ”Umwelt – teoriassa” kuvaillaan.

En missään vaiheessa väitä, että Kolmårdenin tarhan henkilökunta olisi mitään muuta kuin hyvin koulutettuja ja hyvin motivoituneita kaikkien eläintensä hoitajia. Eläintarhojen henkilökunnan koulutukseen ei kuitenkaan kuulu ihmisiin tottuneiden susien käsittely, joten siihen olisi pitänyt antaa lisäkurssi. Kun niin ei tehty, eläintenhoitajat ajautuivat vaaraan.

 

Viisi tärkeintä erehdystä, jotka johtivat Kolmårdenin hyökkäykseen:

1. Raha

Ei ole uutta, että eläintarhojen omistajat haluavat enemmän rahaa – me kaikki tiedämme, että eläintarhat ovat yrityksiä rahan keräämiseksi. Tarhan johto (kaikki korkeasti koulutettuja ja kokeneita eläintieteilijöitä ja biologeja) uhrasivat henkilökunnan turvallisuuden ja susien hyvinvoinnin osakkeenomistajien tulonmuodostuksen takia

-   lisäämällä tuottoisimpien (ihmisiin tottuneimpien) susien ”työmäärää”

-   jättämällä hoitohenkilökunnan muodollista koulutusta vaille

-   antamalla hoitajien mennä susiaitaukseen yksin (rikkoen vähintään kahden hoitajan sääntöä)

Kaikki nämä valinnat tuottivat enemmän rahaa tarhalle, mutta olivat osasyinä vuonna 2012 kuolemaan johtaneeseen hyökkäykseen. Kun sanotaan, että ammattihenkilökunnan olisi pitänyt tietää (susien käyttäytymisen jne.) paremmin, se on lievästi sanottu. Kun pöly nyt on laskeutunut, se kaikki oli aina vain suuremman rahallisen tuloksen lypsämistä susista.

 

2. Kupla

Se, ettei oltu yhteydessä ulkopuoliseen maailmaan tiedon ja ohjeiden saamiseksi ihmisiin tottuneista susista oli ylimielistä ja typerää. Tarhan johto koostuu pitkälle koulutetuista biologeista ja eläintieteilijöistä, jotka jälkikäteen myönsivät, etteivät ”ymmärtäneet riskiä” ja ”kaikkina niinä vuosina, jolloin olen työskennellyt susien kanssa, en koskaan ajatellut niiden voivan tappaa ihmistä”. Aivan niin, mutta tämä näyttää selvästi ne vaarat, mihin akateemiseen taustaan tai omaan ”sisäpiiriin” luottaminen riittävänä tiedon lähteenä voi johtaa, kun ollaan tekemisissä suurpetojen kanssa.

http://www.svt.se/nyheter/regionalt...

 

3. Susien hoito

Merkittäviä ovat tässä kaksi suurta virhettä: 

- Puutteellisen, vanhentuneen ja vaarallisen ”dominanssiteorian” soveltaminen, jossa eläintenhoitajille kerrottiin, että heidän tuli hallita susia ja ”voittaa ne” kaikin keinoin. Sanottiin, että hoitajat olivat osa susien arvojärjestystä ja voimaa tuli käyttää susien rankaisemiseen, jos ne eivät totelleet ihmisten sääntöjä ja siten alistaa ne hoitajien tahtoon. Koskaan ei tultu ajatelleeksi, etteivät sudet ehkä suostu sietämään tätä käytäntöä. Myöskään ei tajuttu, että ”dominanssiteoria” on tässä yhteydessä väärä ja vaarallinen.

- Torjuvien menettelyjen (rangaistukset) käyttäminen ja vastustuksen harjoittelutekniikat olivat käyttäytymisen muokkaamisen päämenetelmänä. Ne ovat hyvin tunnettuja dominanssiteorian ”serkkuja”.

Seuraavassa esimerkki menettelystä ajalta ennen vuotta 2007 silminnäkijän kertomana:

”Sitten lauman alfa nappasi erään vierailijan pipolakin ja eläintenhoitajan piti ottaa se takaisin ja palauttaa hierarkia - se oli aika pelottavaa. Mies oli 190 cm mittainen ja vahvarakenteinen. Kyykäärmeen nopeudella hän tarttui 60 kilon alfasuteen niskasta ja selkäkarvoista nostaen sen ilmaan, mikä tietysti sai sen murisemaan ja tavoittelemaan eläintenhoitajaa paljastetuilla hampaillaan. Lienee tarpeetonta sanoakaan, että kaikki seisoivat 0.1 sekunnin ajan adrenaliinin virratessa suonistoon tämän äkillisen aggression takia”. https://www.youtube.com/watch?v=041...

Kun ihminen tällä tavoin käy suden kimppuun aiheuttaen kipua ja pelkoa, se on juuri se syy, joka sai nuoret sudet (syntyivät 2009) pelkäämään vähitellen hoitajiaan enemmän ja enemmän, kunnes eräänä päivänä, kun ne olivat kolmivuotiaita, ne saivat tarpeekseen. Kun koolla ja väkivallalla pelottelu ei enää ollutkaan uusien eläintenhoitajien käytäntönä, uhri olisi ollut kuka tahansa heistä. Heidän kaikkien riski kasvoi - kuten kahden muun hoitajan kokemat hyökkäykset osoittavat.

  

4.  Ei todellisuuspohjaista riskianalyysiä eikä turvallisuusarviota

a) Kaikki sudet painoivat noin 50 kiloa, joten kukin niistä olisi pystynyt yksin tappamaan pienen hirven. Sudet ovat villieläimiä ja petoja. Aitauksessa oli niitä kahdeksan, yhteiseltä painoltaan 400 kiloa. Menehtynyt eläintenhoitaja oli pituudeltaan 160 cm ja painoi 55 kiloa. Hän oli yksin. Sukupuoli on tässä merkityksetön, mutta koko ei  (täysin). Miten kukaan voi ajatella, että tilanteessa ei olisi ollut riskejä?

b) Eläintenhoitajien piti ohjeiden mukaan jättää aitaukseen mennessään puhelimensa ulkopuolelle! Perusteluhan oli, että sudet ryöstäisivät sen ja että se olisi ”luonnoton elementti aitauksessa”. Aitaukseen viedyt maksavat asiakkaatko kameroineen ja kännyköineenkö olivat sitten luonnollisia? Enpä usko.

c)  Vaikka kahden eläintenhoitajan piti aina mennä yhdessä aitaukseen, tätä (epävirallista) sääntöä alettiin jossain vaiheessa pitää perusteettomana (lue: epätaloudellisena) ja hoitajien annettiin nyt mennä yksin susien sekaan koska tahansa. Kuolemaan johtanutta onnettomuutta edeltävinä vuosina sitä ei ainoastaan sallittu vaan jopa rohkaistiin hoitajien ja susien huonojen välien takia.

Sitä saattaisi ajatella, että huonontuneet välit suurpedon kanssa olisivat kannustaneet ylimääräisiin turvallisuustoimiin, mutta näin ei Kolmårdenissa tapahtunut.

d) Ilmeisten vaarasignaalien vähättely, tulivatpa ne eläimiltä tai ihmisiltä, oli Kolmårdenissä lähes uskonto. Tämän juuret voidaan juontaa ylimieliseen asenteeseen tai sitä voi nimittää piittaamattomuudeksi. Oikeusistuimessa todettiin, että ” piittaamattomuus ei vähennä vastuuta” ja vaikka ylimielisyys ei olekaan laitonta, se on tunnettu tappaja.

 

5. Lopullinen, hengenvaarallinen virhe

Kuulustelut vuonna 2011: Samanlainen hyökkäys, joka aivan hyvin olisi voinut johtaa kuolemaan, tapahtui vuotta aikaisemmin (toukokuussa 2011). Sudet piirittivät erään toisen eläintenhoitajan ja hyökkäilivät hänen kimppuunsa, kun heti alussa eräs susista oli purrut häntä välittömästi aitaukseen saapumisen jälkeen ja sitten toinen susi oli purrut häntä, kun hän oli istahtanut hetkeksi. Kummallakin kerralla hän tarttui suteen niskavilloista rankaisemisen tarkoituksessa. Kun hän tarttui toiseen suteen, kaikki sudet siirtyivät kiertelemään häntä hakien tilaisuutta hyökätä.

Tiedämme hänen tapauskertomuksestaan, että hänellä oli ollut mahdollisuus poistua aitauksesta hyökkäyksen varhaisessa vaiheessa, kun susia häirittiin, mutta hän harkitsi asiaa ja päätti mennä kauemmas aitaukseen jatkaakseen ”taistelua”. Miksi?

Hän oli muistanut koulutusaikana sanotun, että perääntyä ei pidä, muuten lauma heittää sinut pihalle. Niinpä hän ei perääntynyt vaikka häntä pelotti ja hyökkäämässä oli yhdeksän kaksivuotiasta sutta. Vasta kun hyökkäys jatkui ja paheni, hän ymmärsi, ettei voi voittaa ja alkoi pelätä henkensä edestä.  Hänellä ei ollut radiota eikä puhelinta mukanaan! Häiriötekijän ilmaantuminen uudestaan avasi hänelle tilaisuuden paeta sivuportin kautta mutta tapellen susia vastaan koko ajan. Naisen onnistui paeta aitauksesta tämän toisen häiriön ansiosta, muttei enää ollut pystyvä työskentelemään susiaitauksessa. Hänen arvionsa mukaan hyökkäys kesti yli puoli tuntia.

Kolmårdenissa ei muutettu riskiarviota, turvallisuusmääräyksiä eikä susien käsittelytapoja tästä  vuoden 2011 hyökkäyksestä oppia ottaen. Itse asiassa:

-  Tapausta paheksuttiin ja se peiteltiin (jopa eräät kollegat) eikä eläintarhan johto ottanut  hoitajan kertomusta  todesta. Kuultuaan siitä he todellakin päättivät: ”Mitään muutoksia ei tarvita”.

- Kaikilla eläintarhoilla on suunnitelmat sattumien varalle sekä luettelot tarhan vaarallisista eläimistä. Sudet puuttuivat kaikista vaarallisten eläinten listoista Kolmårdenin eläintarhassa.

 

Loppupäätelmiä

Vaarallisin turvallisuusvirhe oli Kolmårdenissa se, ettei kyetty aina varaamaan kahta hoitajaa menemään yhdessä susiaitaukseen. Jos yleensä voi nimittää jonkin susien käsittelytapavirheen muita vaarallisemmaksi, se oli käytäntö, jossa eläintenhoitajia opastettiin rankaisemaan susia fyysisesti ja tappelemaan niiden kanssa ja tähdennettiin susien haasteiden ja hyökkäilyn voittamisen tärkeyttä. Kerrottiin, että se johtaisi hoitajien alfa-aseman menetykseen jolloin hän ei enää voisi hallita niitä (toisin sanoen häneltä menisi työpaikka).

Vuoden 2011 hyvin dokumentoidun tapauksen nojalla voi olettaa, että vuoden 2012 uhri myös tappeli, kuten hänen koulutuksessaan oli käsketty. Hän ei jäänyt passiiviseksi eikä peräytynyt, kun aivan samat sudet haastoivat hänet ja kävivät kimppuun. Sudethan olivat vuotta vanhempia ja niiden suhteet hoitajiin olivat edelleenkin huonontuneet. Jos ensimmäinen susi hyökkäsi lähes varoittamatta, jäi vastatoimiin todennäköisesti hyvin vähän aikaa. Vaikka portti oli vain 4 metrin päässä hoitajan takana, hän ei sitä koskaan saavuttanut tai ei ehtinyt yrittääkään. Ruumiinavaus ja poliisitutkinta osoittivat, että kuolema tuli nopeasti, vaikka uhrin ruumis löydettiin noin 2 tunnin kuluttua. Vaikka saalistuksen jälkeisestä käyttäytymisestä (esimerkiksi saaliin vartioimisesta) havaittiin merkkejä kun ruumis löydettiin, hyökkäys oli selvästi yhteisön aggressiivisuuden tulosta eikä saalistuksen.

Tämä kuolemaan johtanut onnettomuus on tarhasusien hoidon ”täydellinen myrsky”, missä monet tehtävissä olleet virheet sattuivat yhtä aikaa ja samassa paikassa.

Tapaus menee Ruotsin oikeuteen tänä vuonna (2016). Kolmårdenin eläintarhaa on syytetty piittaamattomuudesta ja henkilökunnan jäsenen kuoleman aiheuttamisesta. Eläintieteen silloinen pääasiantuntija erotettiin heti. 

Minun mielestäni eläintarha oli epäilemättä syypää tämän 30- vuotiaan eläintenhoitajan kuolemaan, mutta ”laillinen vastuu” jää oikeuden päätettäväksi. Minulle se on yhdentekevää, koska se ei muuta mitään menneistä tapahtumista ja enintään vähän tulevistakaan.

Tarkoitukseni on, että mahdollisimman monet eläintarhan hoitajat ja eläimiä ammatikseen käsittelevät voisivat oppia tästä onnettomuudesta. Oppia ja ymmärtää, mikä meni vikaan ja miksi. Sillä ei ollut tekemistä susien, mutta hyvin paljon ihmisten ja rahan kanssa. Todellakaan se ei johtunut nuoresta eläinhoitajasta, joka levätköön rauhassa.

Perheen pyynnöstä ei kuolleen nimeä julkisteta.

 

 

Suositeltavaa lukemista:

Barnard, Christopher J. 2004. Animal Behaviour: Mechanism, Development, Function and Evolution. Harlow: Pearson Education Limited.

Beaver, Bonnie V. G. 1999. Canine Behavior: A Guide for Veterinarians. College Station: W.B. Saunders Company.

Carlstead, Kathy 2009. A comparative approach to the study of keeper-animal relationships in the zoo. Zoo Biology 28 (6): 589–608.

Handelman, Barbara H. 2008. Canine Behavior: A Photo Illustrated Handbook. Wenatchee: Dogwise.

Hediger, Heini 1950. Wild Animals in Captivity. London: Butterworths Scientific Publications.

― 1968. The Psychology and Behaviour of Animals in Zoos and Circuses. New York: Dover Publications.

Hosey, Geoff R; Melfi, Vicky A; Pankhurst, Sheila J. 2009. Zoo Animals: Behaviour, Management and Welfare. Oxford: Oxford University Press.

Kiiroja, Laura 2014. The zoosemiotics of socialization: case-study in socializing Red Fox (Vulpes vulpes) in Tangen Animal Park, Norway. [Master’s thesis]. Tartu: University of Tartu Department of Semiotics.

Kull, Kalevi; Torop, Peeter 2003. Biotranslation: translation between umwelten. In: Petrilli, Susan (ed.) Translation Translation. Amsterdam: Rodopi, 313-328. Reprinted in: Maran, Timo; Martinelli, Dario; Turovski, Aleksei (eds.). 2011. Readings in Zoosemiotics, 411-425. Berlin: De Gruyter Mouton.

McDougall, Peter T; Réale, Denis; Sol, Daniel; Reader, Simon M. 2006. Wildlife conservation and animal temperament: causes and consequences of evolutionary change for captive, reintroduced and wild populations. Animal Conservation 9: 39-48.

Ramirez, Ken T. 1999. Animal Training: Successful Animal Management Through Positive Reinforcement. Chicago: Shedd Aquarium.

Pryor, Karen 1999 (1984). Don’t Shoot the Dog! The New Art of Teaching and Training. New York: Bantam Books.

Tønnessen, Morten 2009. Umwelt transitions: Uexküll and environmental change. Biosemiotics 2 (1): 47–64.

― 2011. Umwelt transition and Uexküllian phenomenology. An ecosemiotic analysis of Norwegian wolf management. [Doctoral dissertation]. Tartu: University of Tartu Department of Semiotics.

Uexküll, Jakob von 1982. The meaning-carrier. The theory of the composition of nature. The Theory of Meaning. Semiotica 42 (1): 26-33, 52-59. Reprinted in: Maran, Timo; Martinelli, Dario; Turovski, Aleksei (eds.). 2011. Readings in Zoosemiotics, 61-76. Berlin: De Gruyter Mouton.

Wenner, Adrian M. 1969. The study of animal communication: An overview. In: Sebeok, Thomas A. and Ramsey, Alexandra (eds.). Approaches to Animal Communication, 232-243. Mouton: The Hague. Reprinted in: Maran, Timo; Martinelli, Dario; Turovski, Aleksei (eds.). 2011. Readings in Zoosemiotics, 111-122. Berlin: De Gruyter Mouton.

Yin, Sophia 2007. Dominance Versus Leadership. CompediumVet.com 7: 414-417.