Ratsastajat ja sienestäjät törmäsivät susiin Maskun ja Nousiaisten rajalla

Taajamasusi, 1.10.2015:

Lietolainen Mandy Nikula oli ystävänsä kanssa ajamassa hevoskärryillä Maskussa pitkin Killivahan tietä tänään puolen päivän jälkeen.

Hevonen tarkkaili selvästi ympäristöään tavallista enemmän ja käyttäytyi levottomasti. Yhtäkkiä metsäaukealta hyppäsi kaksi sutta heidän eteensä. Sudet tuijottivat hevosta ja ihmisiä hetken verran ja jatkoivat sitten eteenpäin.

Mandy ohjasi hevosen kääntymään tiellä u-käännöksen ja he poistuivat paikalta takaisin samaan suuntaan mistä olivat tulleet. Hevonen käyttäytyi hankalassa tilanteessa ihmeen rauhallisesi luottaen ohjastajaan. Tilanne oli hallinnassa.

 

Nuorten naisten mielestä ei ollut epäilystäkään siitä, etteivätkö kyseessä olisi olleet nimenomaan sudet. He veivät hevosen takaisin Halisojantien varrella sijaitsevalle tallille ja palasivat takaisin paikalle katsomaan petoeläinten jälkiä. Etäisyys kohtaamisen aikana oli ollut noin parikymmentä metriä.

 

Ajon aikana oli juteltu kovaäänisesti – myös rauhoiteltu hevosta, joka käyttäytyi tavanomaisesta poikkeavasti. Silti sudet eivät olleet kiertäneet hevosseuruetta kauempaa, vaan kulkeneet aivan edestä. Sudet olivat tulossa Maskun kirkolta päin ja matkalla kohti Pakaisten aluetta.

 

Naiset tapasivat tiellä pariskunnan, joka oli ollut sienestämässä lähimaastossa. Paikkakunnalla asuva metsästystä harrastava mies ja hänen vaimonsa kertoivat nähneensä melkein samoihin aikoihin, yhden jälkeen iltapäivällä, neljän suden kulkevan heidän ohitseen.

Sudet olivat kulkeneet jonossa noin 40 metrin päässä pariskunnasta, joka oli sienestämässä ja marjastamassa. He näkivät, kun neljä sutta ylitti Kirkkovuoren tien ja suuntasi kohti Nousiaisten Alakylää, Nousiaisten kirkon suuntaan. Nämä sudet jatkoivat matkaansa Sannaisten peltoaukeaa pitkin.

 

Nikula totesi, että jatkossa, mikäli hevonen käyttäytyy samalla tavalla poikkeuksellisen säikysti kuin se nyt oli käyttäytynyt jo eilisestä asti, jäävät he ehkä mieluummin tallin lähelle kentälle kuin lähtevät maastoon.

Maskulainen petoyhdyshenkilö tarkasti havainnot ja ne on merkitty myös Tassu-rekisteriin.

 

Mm. Nousiaisissa on haettu nyt koululaisille susikyytejä.

Nousiaisten puolella löytyi eilen kaksi susien raatelemaa peuranraatoa lähellä asutusta – toinen Paistanojantien ja Vadanvainiontien välistä ja toinen Kytöisten tien läheltä Valpperista.

 

Viime kevättalvella susien kannanhoidolliset kaatoluvat (4 kpl) jäivät käyttämättä juuri tämän kyseisen susireviirin alueella, koska luonnonsuojelijat valittivat kaatoluvista. Hetki sitten Turun hallinto-oikeus antoi vihdoin asiasta päätöksensä. Sen mukaan kaatoluvat jäädyttänyt valitus oli aiheeton.

Nyt olisi syytä antaa nuo neljä lupaa käytettäväksi välittömästi. Aihetta siihen olisi erityisesti viimeaikaisten runsaiden susihavaintojen perusteella. Muutoin leikitään vaarallista leikkiä alueen asukkaiden turvallisuuden kustannuksella.


Lisäys 2.10.2015:

Seuraavana aamuna, perjantaina 2.10. kolme sutta oli makuulla parinsadan metrin päässä hevostallista. Ne eivät lähteneet liikkeelle, vaikka huomasivat ihmisten liikkuvan ja pitävän ääntä tallipihassa. Vasta kun niitä hätyyteltiin ajamalla vieressä mönkijöillä, ne saatiin ajettua kauemmas.