Talojen pihoissa käynyt susi lopetettiin 25.12.2012 Vieremällä

Poliisi, Pohjois-Savo, 25.12.2012:

Joulupäivän aamuna Pohjois-Savon poliisille ilmoitettiin, että Vieremän taajama-alueella on aamuyön aikana liikkunut rivitalojen piirissä yksinäinen susi. Poliisipartio sekä paikalle pyydetty RKTL:n asiantuntija Seppo Ronkainen totesivat suden liikkuvan vaivalloisesti ja raahaten toista takajalkaa. Susi oli liikkunut usean omakotitalon ja rivitalojen pihapiirissä. Jälkien perusteella susi oli etsinyt jätekatoksista ruokaa.

Poliisi määräsi suden lopettavaksi ja paikallisten metsämiesten avustuksella eläin lopetettiin iltapäivällä Vieremän kirkonkylän läheisyydessä. Poliisia avusti tilanteessa noin 45 paikallista metsästäjää. Poisto -operaatio oli poliisijohtoinen tilanne. Poliisin tilannejohtajana toimi kokenut poliisimies - ylikonstaapeli Marko Tervo.

Susi lopetettiin Poliisilaki 25 §:n perusteella. Eläimen käyttäytyminen oli lajille epätyypillistä, koska se liikkui keskellä taajama- aluetta. Eläimen käyttäytyminen osoittaa, että se oli syystä tai toisesta menettänyt ihmisarkuutensa, koska se liikkui keskellä ihmisasutusta välittämättä ihmisten aiheuttamista äänistä tai hajuista. Lähimmillään eläin oli liikkunut vain muutamien metrien päässä asuinrakennusten ulko-ovista.

Poliisin suorittaman riskiarvion perusteella, eläimen käyttäytyminen oli siinä määrin uhka ihmisten hengelle ja terveydelle, että se päätettiin lopettaa. Toinen merkittävä syy oli se, että asiantuntijana toimineen Ronkaisen arvioinnin mukaan, eläin oli jossakin määrin loukkaantunut / vahingoittunut (poikkeava jälkikuvio). Eläinsuojelulain (14§) mukaan, mikäli luonnonvarainen eläin on loukkaantunut, sitä tulee auttaa tai lopettaa se.

Susi oli nuori uros ja se painoi noin 30 kg. Poliisi toimittaa eläimen Oulun Eviraan, jossa mm. tutkintaan eläimen kunto sekä ravitsemustila.