Milloin susikupla puhkeaa?

Taajamasusi, 28.11.2017:

Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi 27.11.2017 nuoren miehen syyllisenä suden salakaatoon Nousiaisissa. Eläimen ampuminen sattui syksyllä 2015. Mies oli sattumalta nähnyt tien vieressä eläimen, jota arveli villiksi koiran ja suden risteymäksi. Hän oli tallettanut eläimen kallon myöhempiä tutkimuksia varten, mutta ei uskaltanut viedä sitä viranomaisille. Se ei ole mikään ihme, koska nykyinen susipolitiikka on yhden totuuden politiikkaa. Lajimääritys on muutaman susitutkijan sekä Riistakeskuksen ja Maa- ja metsätalousministeriön virkamiehen hyppysissä ja palvelee pienen joukon ajamaa petopolitiikkaa. Kourallinen ihmisiä määrittelee kuinka lajitunnistus suoritetaan Suomessa huomioimatta tiedemaailman hyväksymiä lajimäärityksen periaatteita.

 

 


Lajimäärityksen kolme tukipilaria

Viranomaisten totuus Suomessa perustuu vain ja ainoastaan dna-määritykseen. Se ei ota huomioon morfologisia faktoja (ulkoisiin ominaisuuksiin perustuva visuaalinen havainto) eikä käyttäytymiseen perustuvia tieteellisiä seikkoja. Perinteinen tiedemaailman hyväksymä lajimääritys sen sijaan määrittelee eläinlajit ja niiden alalajit nimenomaan kolmen asian perusteella: 1. ulkonäkö, 2. käyttäytyminen ja 3. dna-tutkimus. Näin toimitaan mm. koirarotujen määrityksessä.

Esimerkiksi Virossa toimitaan tieteellisten periaatteiden mukaan ja huomioidaan lajimäärityksen eri osatekijät. Suomessa lajimääritys perustuu pelkästään suomalaiseen dna-analyysiin. Totuuden paljastavat kaksi muuta lajimäärityksen osatekijää on haluttu jättää pois. On hyvin arveluttavaa, että kotimainen oikeuskäytäntö hyväksyy tällaisen menettelyn. Puolustuksen argumentit, jotka toivat esille kotimaisen dna-tutkimuksen puutteet ja virheet, on jätetty täysin huomiotta – taas kerran.

 

Rakki mikä rakki

Kotimaisen dna-tutkimuksen suurin kompastuskivi on dna-verrokkiaineiston epämääräisyys. 1990-luvulta lähtien koottu aineisto on varsin nuori ja vähäinen. Kokenut susitutkija Erik S. Nyholm on ollut jo kauan sitä mieltä, että puhtaita susia esiintyi Suomessa vielä 1980-luvulla mutta harvemmin enää sen jälkeen.

Kaikki susijahdeissa ammutut tai liikenneonnettomuuksissa kuolleet koiraeläimet päätyvät verrokkipankkiin, vaikka ne eivät ulkoisilta ominaisuuksiltaan täytä suden tuntomerkkejä. Tästä on viime vuosiltakin lukuisia hyviä esimerkkejä ns. Auli-suden kaadosta kannanhoidollisten jahtien saaliseläimiin. Voisi jopa sanoa, että suurin osa nykyisistä susieläimistä, jotka pyörivät asutuksen tuntumassa tai jahtaavat metsästyskoiria ovat valokuvien ja videotallenteiden perusteella koirasusia. Myös käyttäytymistieteellinen näkökohta puoltaa tätä seikkaa.

Virossa tämä tutkimus hoidetaan toisella tavalla kuin Suomessa: Siellä aloitetaan lajimääritys ulkonäkötutkimuksella – eri ryhmiin talletetaan dna-näytteitä susista, koirasusista ja koirista. Siksipä verrokkiaineiston laaatimisen jälkeen ammutut koirasudet tulevat jatkotutkimuksissa selkeästi esille, toisin kuin Suomessa.

Täällä kaikki yksilöt keltaisesta laikanoloisesta muunnoksesta mustalaikulliseen saksanpaimenkoiran kaltaiseen eläimeen määritetään sudeksi. Aito harmaasusi on talviolosuhteissa aina samanvärinen harmaa, kuten Kaarlo Nygrenin ja Kaj Granlundin tutkimusretkellä Venäjän Jakutiaan tuli vielä kerran todistetuksi - ja kuten venäläiset tiedemiehet Bibikov ja Heptner tietokirjoissaan harmaasuden määrittelevät.

 

Yhden totuuden susitutkimus

Yhden totuuden virallisessa susitutkimuksessa tehdään kaikki tarvittava, jotta varsinainen totuus ei tulisi julki. Tästä on hyvänä esimerkkinä Perhon susioikeudenkäynti muutaman vuoden takaa, jossa kaadettiin 90-luvun virallisesti tunnustettujen koirasusien todennäköisiä jälkeläisiä.

Puolustuksen asianajajat ja asiantuntijat pyysivät käyttöönsä ja tutkittavakseen Oulun yliopiston susien dna-pankin verrokkitietokantaa – juuri sitä, johon syyttäjä perusti oman perustelunsa. Aineistoa ei luovutettu puolustuksen käyttöön sillä verukkeella, että se oli liiketaloudellisesti ja tieteellisesti perusteltuna salaista.

Vasta nyttemmin on selvinnyt, että sama aineisto oli olemassa julkisesti internetissä toisen tieteellisen julkaisun kautta saatavilla ja kenen tahansa ulottuvilla. Sitä ei puolustus kuitenkaan osannut etsiä itse, koska Oulun Yliopiston professori ja syyttäjän todistaja, Jouni Aspi, piti tiukasti kiinni aineiston salaisesta luonteesta. Nyt kun tuo aineisto onkin saatavilla, jäämme jännityksellä odottamaan kuinka pahasti puurot ja vellit ovat menneet sekaisin dna-aineistossa.

 

Suomalainen dna-asiantuntija pitää susitutkimusta erittäin epätarkkana

Englannissa Liverpoolin yliopiston opettajana työskentelevä dna-tutkija, puolustuksen asiantuntijatodistaja Jari Louhelainen, on omassa fb-päivityksessään kommentoinut tämän syksyn susioikeudenkäyntiä. Hänen mielestään suomalaisen susitutkimuksen tarkkuus koirasusia susista erotellessa on huono – jopa niin huono, että virolaisen tutkimuksen mukaan koirasusiksi todetut eläimet osuivat suomalaisen tutkimuksen susien joukkoon. Hänen mukaansa suomalaiset näytteet on kerätty karvoista, ulosteista ja lumessa olleista verijäljistä, joihin liittyy tunnetusti korkea virhemarginaali. Näin ollen analyysin tarkkuus huononee.

Sen sijaan virolainen tutkimus ottaa veri- tai lihasnäytteen eläimestä, joka on ensin todettu ulkoisin visuaalisin perustein joko koiraksi, koirasudeksi tai sudeksi. Tämän syksyn oikeudenkäynnissä käsitellystä eläimestä ei Louhelaiselle annettu minkäänlaista dna-tietoa eikä eläintä ollut edes merkitty suomisusien verrokkipopulaatioon suhteutettuna mihinkään kaavioon. Tiedot kyseisen tapauksen eläimestä olivat siis varsin epämääräiset.

Louhelainen on itse tutkinut DNA-mikrosatelliitteja vuodesta 1994 ja tehnyt niistä myös väitöskirjan arvostetussa Karolinska Instituutissa Ruotsissa. Tällä hetkellä hän käyttää mikrosateliitteja mm. elefanttien, oravien sekä koirien analysointiin, sekä yksilöntunnistukseen.

 

Mitä jos toinen totuus olisi voittanut?

Mitä kaikkea seuraisi siitä, jos viranomaiset – se kourallinen ihmisiä, joilla on valtaa susipolitiikassa tällä hetkellä – myöntäisivät, että koko susitutkimus perustuu hyvin hataralle pohjalle ja antaisivat tilaa myös laajemmalle näkemykselle, kuten tieteen tekemisessä yleisesti on tapana?  Jos he kuuntelisivat aidosti myös toisen puolen argumentteja ja lähtisivät tutkimaan niissä esitettyjä seikkoja asiallisesti, läpinäkyvästi ja julkisesti, paljastuisiko koirasusien runsas määrä nykyisessä susikannassa? Paljastuisiko tahallinen faktojen vääristely? Mitä pitemmälle valheellista susitutkimusta jatketaan, sitä suurempi on pudotus, kun se lopulta tapahtuu.

Jos puolustuksen totuus olisi voittanut, koirasuden ampuja olisi vapautettu ja häntä olisi kehuttu tärkeästä työstä, vieraslajien poistamisesta luonnosta. Samoin Perhon oikeudenkäynnin tuomiot olisivat tulleet uudelleen arvioitaviksi. Koko Suomea koskettava koirasusiongelma otettaisiin esille aivan uudella tavalla, asiallisesti. Viranomaiset myöntäisivät tekemänsä virheet ja susipolitiikka uudistuisi rehelliselle pohjalle. Ehkäpä seuraavassa oikeudenkäynnissä?